Keskustan Pylväs: Oppositio mukaan koronaneuvotteluihin

”Koronapassin käyttöä pitää laajentaa”
Korona

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs katsoo, ettei koronanhoito saa olla puoluepolitiikkaa.

Hän kirjoittaa Facebookissa, että Suomessa vallitseva vakava koronatilanne edellyttää yhteisen näkemyksen hakemista yli hallitus-oppositiorajan.

– Olemme osaltamme valmiita yhteiseen neuvonpitoon niin, että myös oppositiopuolueet ovat mukana, Pylväs kertoo.

Ryhmänjohtajan mukaan kaikki mahdollinen on tehtävä, jotta omikronmuunnoksen leviämistä saadaan hillittyä ja tehohoidon ylikuormitusta hallittua.

Pylväs toteaa, ettei kolmansien rokotusten antamisen kanssa ole varaa aikailuun. Lisäksi hän pitää tärkeänä sitä, että työterveyshuolto saadaan aiempaa mittavammin mukaan rokotusurakkaan.

– Yhteiskunnan auki pitämiseksi koronapassin käyttöä pitää laajentaa järkevällä ja oikeudenmukaisella tavalla.

– Uusi täyssulku pitää pystyä välttämään. Sen inhimillinen ja taloudellinen hinta olisi liian kova.

Suomen koronatilanne on vakava. Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että kaikki mahdollinen pitää tehdä tilanteen…

Julkaissut Juha Pylväs Keskiviikkona 15. joulukuuta 2021