Keskustan Puumala: Lukukausimaksut eivät meille passaa

Lukukausimaksut

– Minä ja puolueeni keskusta vastustamme lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille, kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala toppuuttelee sosiaalisessa mediassa levinnyttä keskustelua.

Puumala toteaa ykskantaan, että ”lukukausimaksut suomalaisille opiskelijoille eivät meille passaa”.

– Tiukkoinakin aikoina on pidettävä kiinni siitä, että lompakon paksuus tai postinumero eivät saa estää opintielle lähtemistä, hän kirjoittaa Facebookissa.

Puumala huomauttaa, että jokaisen mahdollisuus kouluttautua ja kehittää itseään lahjojensa ja motivaationsa mukaisesti on parhaita asioita Suomessa.

On pidettävä kiinni siitä, että lompakon paksuus ei estä opintielle lähtemistä.

Tuomo Puumala

Puumala myöntää, että koulutusleikkaukset, kuten muutkin tässä ajassa tehtävät säästöt, ovat ikäviä ja raskaita.

– Uskon, että näin kokee valtaosa hallituspuolueiden kansanedustajista.

– Toivon, että käänne taloudessa saadaan vihdoin aikaiseksi ja meillä on tulevaisuudessa mahdollisuus alkaa paikata niitä leikkauksia, joita kaikki puolueet ovat tärkeisiin asioihin viime vuosina joutuneet tekemään.

Puumala kaipaa keskustelua Suomen tilanteesta ilman tahallista väärinymmärtämistä ja huolia lietsomatta.

– Tämä koskee erityisesti meitä kansanedustajia, Puumala lisää.

Keskustelun lukukausimaksuista avasi Helsingin yliopiston mikrotalousteorian professori Hannu Vartiainen jonka mukaan Helsingin yliopiston laajat irtisanomiset voitaisiin kattaa 2000 euron lukukausimaksulla.

Kun kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen oli kommentoinut Vartiaisen esitystä, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö veti johtopäätöksen, että ”hallituspuolueet ovat suunnittelemassa lukukausimaksuja kaikille opiskelijoille”.

Kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen tyrmää niinikään ajatuksen Twitterissä.

– Hallitus ei suunnittele lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille, ministeri tviittaa.

Opetusministerin mukaan Vartiaisen väläyttämiä maksuja ei kannata edes kokoomus.

– Jokainen, myös Vartiainen, esittäköön ajatuksiaan jatkossakin. Mutta pidetään keskustelu asialinjalla. Vain sitä kautta päästään asioissa eteenpäin, Tuomo Puumala tiivistää keskustelun.