Keskustan Mikko Savola: Maanpuolustusta vahingoittavalle tuulivoimarakentamiselle sanottava jyrkkä ei
Keskustan kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan sekä ulkoasiainvaliokunnan jäsen Mikko Savola on huolissaan tuulivoimarakentamisesta Suomen maanpuolustuksen kannalta strategisten kohteiden läheisyyteen.
Savolan mukaan Suomessa on joukko alueita, jotka eivät sovellu tuulivoimarakentamiseen koska niille rakennettavat tuulivoimalat olisivat vahingollisia maanpuolustukselle muun muassa häiritsemällä tutkien, Ilmavoimien tai ilmatorjunnan toimintaa.
– Siitä huolimatta kyseisille alueille on edelleen valmistelussa tai suunnittelussa tuulivoimahankkeita, joita koetetaan edistää taloudellisen hyödyn nimissä samalla sivuuttaen maanpuolustukseen liittyvät seikat. Hiljattain uutisoitu esimerkki Etelä-Pohjanmaalla on Lapuan Kauhajärven länsipuolelle suunnitteilla oleva Kampinmaan tuulivoimala-alue, kertoo Savola tiedotteessaan.
Maanpuolustukselle vahingollinen tuulivoimarakentaminen haittaa Savolan mielestä niiden järjestelmien käyttöä, joilla on nykyaikaisessa sodankäynnissä keskeinen merkitys siviiliväestön ja kriittisen infrastruktuurin suojaamisessa. Lisäksi kyseiset järjestelmät ovat myös hankintakustannuksiltaan kaikkein kalleimmasta päästä.
Kansanedustajan mukaan maanpuolustukselle vahingollista tuulivoimarakentamista ja ihmisten turvallisuuden kustannuksella tuotetun sähkön ostamista, ei voi pitää millään mittapuulla eettisenä.
– Olen tutkinut asiaa ja olen entistä vakuuttuneempi, että lisäselvityksien tekeminen kohteissa, joiden rakentamiseen Puolustusvoimat lähtökohtaisesti suhtautuu kielteisesti tai varauksin, ei ole perusteltua. Käytännössä se johtaisi hankkeiden edistämiseen hivutustaktiikalla ja siten tarpeettoman riskin ottamiseen yhteisen turvallisuuden kustannuksella, epäilee Savola.
Ähtäriläisedustaja korostaa, ettei vastusta periaatteellisesti tuulivoiman rakentamista. Energiantuotanto on oltava laajaa ja tuulivoima on yksi osa Suomen energiaomavaraisuutta.
– Suomesta löytyy myös sellaisia alueita, joille tuulivoiman rakentaminen on maanpuolustuksen suhteen ongelmatonta. Niille alueille saa ja pitääkin rakentaa tuulivoimaa. Sen sijaan maanpuolustukselle vahingollinen tuulivoimarakentaminen koituu toteutuessaan aina koko Suomen yhteiseksi vahingoksi, Savola sanoo.