Keskustan Kurvinen ehdolle kuntavaaleissa Kauhavalla
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Vaasan vaalipiirin kansanedustaja Antti Kurvinen asettuu ehdolle huhtikuun 2025 kuntavaaleissa kotikaupungissaan Kauhavalla.
– Oma poliittinen urani on alkanut kunnallispolitiikassa. Siellä ovat tavallaan poliittiset juureni. Haluan edelleen olla käytettävissä Kauhavan asioiden hoitoon ja paikkakunnan kehittämiseen. Kotiseutu on rakas ja olen sitoutunut tekemään töitä sen paremman menestyksen ja tulevaisuuden eteen, Kurvinen sanoo tiedotteessaan.
Hän kertoo kokeneensa kuntapolitiikan hyvänä tapana pitää elävä yhteys kenttään ja ruohonjuuritasoon.
– Ehkäpä se myös osaltaan pitää kansanedustajalla jalat maassa, hän toteaa.
Kurvinen ei asetu ehdolle aluevaaleissa. Hän perustelee poisjättäytymistään ajankäytöllään ja halullaan jakaa tehtäviä ja vastuita.
– Omalla kohdallani eduskuntaryhmän ryhmyrin tehtävän vaatimat aikataulut ja lisätyöt vähentävät mahdollisuuksia hoitaa monia paikallisia tehtäviä kunniakkaasti. Koen myös myönteisenä asiana tarjota Kauhavalla ja muualla Etelä-Pohjanmaalla myös muille aktiivisille ja lahjakkaille ihmisille tilaa nousta merkittäviin poliittisiin tehtäviin, vaikkapa hyvinvointialueella.
Kunta- ja aluevaalit järjestetään sunnuntaina 13. huhtikuuta.