Keskustan kuntapäättäjät: Hankintalain muutosesitys on umpisurkea
Kuntaliiton keskustan hallitusryhmä pitää hallituksen esitystä kuntien ja hyvinvointialueiden omistusosuuden rajaamisesta ”järkyttävän huonona”. Lakiesitys pakottaisi kunnat ja hyvinvointialueet omistamaan vähintään 10 prosenttia yhtiöistä, joilta ne voisivat tehdä hankintoja kilpailuttamatta.
Keskustalaisten mukaan lausunnoille lähtenyt hankintalain muutosesitys romuttaisi pienimmille kunnille elintärkeät yhteistyörakenteet, heikentäisi henkilöstön asemaa ja lisäisi merkittävästi kustannuksia.
– Näistä ongelmista on varoittanut hallitusta myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Kuntaliiton keskustan hallitusryhmä huomauttaa.
Suomen kuntarakenne koostuu pääosin pienistä ja keskisuurista kunnista, keskustalaiset muistuttavat.
– Hallituksen esityksen läpimeno vaikeuttaisi merkittävästi kuntien jätehuollon, ICT-palveluiden, henkilöstöhallinnon ja esimerkiksi hyvinvointialueiden omistaman Sydänsairaalan toimintoja. Uusi sääntelymalli olisi myrkkyä myös maakuntien omistamilla toimijoille.
Keskustan hallitusryhmä sanoo kannattavansa avoimien markkinoiden hyödyntämistä aina, kun se on tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta.
– Tässä tapauksessa näin ei ole. Muutos johtaisi toimintojen pirstaloitumiseen ja kustannusten kasvamiseen.
Kuntaliiton hallituksen toinen varapuheenjohtaja Markku Rossi arvioi lakimuutoksen toteutuessaan johtavan kaaokseen, jonka seurauksena vain juristien ja konsulttien työmäärä kasvaisi.
Hänen mukaansa kuntien ja hyvinvointialueiden asukkaiden valitsemat päättäjät tietävät parhaiten, miten toiminnot on järkevintä järjestää.
– Kunnilla ja hyvinvointialueilla tulee olla riittävä määräysvalta omistamiinsa sidosyksiköihin, mutta tähän ei tarvita kaavamaista pakko-omistamisrajaa. Keinotekoisesta In-house-yhtiöiden 10 prosentin omistusvaateesta tulee jättää ulkopuolelle vähintään palvelut, jotka ovat kuntien ja hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla, Rossi linjaa.