Keskustan Itä-Savon ja Etelä-Savon piirit esittävät Kati Häkkistä eurovaaliehdokkaaksi
Keskustan Itä-Savon ja Etelä-Savon piirit esittävät yrittäjä Kati Häkkistä keskustan eurovaaliehdokkaaksi. Päätöksen asiasta tekivät Savonlinnassa kokoontunut Itä-Savon keskustan piirikokous sekä Mikkelissä kokoontunut Etelä-Savon keskustan piirikokous.
Keskustapiirit kertovat yhteisessä tiedotteessaan, että ne aikovat esittää Häkkisen ehdokkuutta keskustan puoluevaltuustolle marraskuun lopussa. Keskustan puoluevaltuusto kokoustaa Lahdessa 25.–26. marraskuuta 2023.
Häkkinen toimii Mikkelin kaupunginvaltuutettuna. Koulutukseltaan hän on tradenomi. Hänellä on kaksi lasta.
– Katilla on mielenkiintoinen urapolku. Hän on muun muassa perustanut hotellin Thaimaaseen. Tammikuussa häneltä ilmestyy omaelämänkerrallinen romaani, joka on samalla nuoren naisen kasvutarina yrittäjyyteen, keskustapiirien tiedotteessa luonnehditaan.
Yhteisessä kannanotossaan Itä-Savon ja Etelä-Savon keskustapiirit kantavat huolta Itä-Suomen tilanteesta.
Piirien mukaan taloudellinen toimeliaisuus Itä-Suomessa hiipuu, väestö vähenee ja maaseutu autioituu. Aluepolitiikka ja alueellinen tasa-arvo eivät kuitenkaan ole nykyisten hallituspuolueiden mielenkiinnon kohteita, keskustapiirit harmittelevat.
– Valtakunnan turvallisuuden on oltava kaikkien hallitusten ykkösasioita, puolueista riippumatta. Ja siitä Itä-Suomen tilanteessa nyt on kyse: autiot maakunnat itärajalla olisivat kaikkia suomalaisia koskettava turvallisuusriski. Tämä riski on nyt torjuttava ja se on maan hallituksen tehtävä, kannanotossa sanotaan.
Keskustapiirit penäävät hallitukselta myös vastuun kantamista vaaleissa saadun vallan jälkeen. Politiikassa ei pidä keskustapiirien mukaan syytellä vain muita eteen tulevista ongelmista.
– Hyvinvointialueiden rahoitus sakkaa, viljelijöille kuuluvien tukien maksatukset viivästyvät. Aivan pienistä asioista ei näissäkään ole kyse: ihmisten terveydestä ja ruokaketjun toimivuudesta. Olemme todella huonolla tiellä, jos ongelmat ulkoistetaan edellisille hallituksille ja muille toimijoille.
Keskustan Itä-Savon piirin puheenjohtajana jatkaa Hannu Auvinen Sulkavalta. Varapuheenjohtajaksi valittiin uutena Tuukka Suomalainen Savonlinnasta.
Toisen varapuheenjohtajan valinnasta päättää keskustanaisten Itä-Savon piirikokous.
Keskustan Etelä-Savon piirin puheenjohtajana jatkaa Arto Sepponen Pieksämäeltä. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin uutena Aada Ruhanen Hirvensalmelta. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Petri Pekonen Mikkelistä.