Keskustan eduskuntaryhmä: "Haavisto on tehnyt virheitä ja poliittisen vastuun kantavat vihreät – keskusta ei kaada hallitusta tähän"
Keskustan eduskunta on laatinut virallisen kannanoton koskien äänestystä ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) luottamuksesta.
Kannanoton mukaan tämän tapauksen ratkaisu ei ole keskustan asia.
– Keskusta ei kaada hallitusta tähän, maa tarvitsee toimintakykyisen hallituksen korona-kriisin keskellä. Kunkin ministerin luottamus lähtee omasta eduskuntaryhmästä. Päävastuu hallituksen toimintakyvystä on pääministerillä, kannaotossa todetaan.
Perustuslakivaliokunnan mukaan Haavisto on toiminut lainvastaisesti, eikä keskustan eduskuntaryhmä hyväksy lainvastaista toimintaa.
– Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Pekka Haavisto on tehnyt virheitä ja hän kantaa vastuun omasta toiminnastaan. Poliittisen vastuun kantavat vihreät, kannanotossa korostetaan.
– Moitimme vihreitä siitä, että he ovat toiminnallaan murentaneet perustuslakivaliokunnan asemaa ja arvovaltaa. Valiokunnan riippumattomuus pitää turvata.
– Jokainen puolue vastaa itse ministereistään, ja vihreät ovat itse vastuussa syntyneestä tilanteesta sekä ennen että jälkeen luottamusäänestyksen, keskustaryhmä muistuttaa.
Jutun otsikkoa muokattu klo 11.20.