Keskustan Ari Torniainen: Lisätalousarviosta vihdoin rahaa kulttuurille, liikunnalle ja urheilulle
Kansanedustaja Ari Torniainen (kesk.) on tyytyväinen kulttuurin, liikunnan ja urheilun saamiin lisätalousarviorahoihin.
– Esitetyt lisämäärärahat ovat kädenojennus aloille, jotka ovat kärsineet korona-ajasta paljon ja kärsivät valitettavasti edelleen. Toivon, että koronarajoituksista päästään eroon helmikuun aikana eikä takapakkia enää tule. Toivottavasti teatterit, museot, konsertit, liikuntavuorot ja urheilutapahtumat täyttyvät pian kävijöistä, Torniainen toteaa kannanotossaan.
Torniainen muistuttaa, että kulttuurin, liikunnan ja urheilun merkitys ihmisten terveydelle on suuri. Tämä näkyy kaikenikäisissä aina lapsista ikäihmisiin.
– Harrastus- ja tapahtumatoiminta saadaan toivottavasti nyt auki. Kaikkia ihmisten hyvinvointia lisääviä yhteiskunnan toimia on tuettava, Torniainen painottaa,
Lisätalousarviossa esitetään opetus- ja kulttuuriministeriölle yhteensä noin 28 miljoonan euron lisämäärärahaa kulttuuri- ja taidelaitoksille sekä kulttuurialan yhteisöille maksettaviin korona-avustuksiin.
Taiteen edistämiskeskukselle esitetään noin 34 miljoonan euron lisämäärärahaa taiteen ja kulttuurin alan yksilöille ja yhteisöille koronavirustilanteen vaikutusten vähentämiseen.
Liikunnan ja urheilun tapahtumien tukemiseen sekä ylimpien sarjojen toiminnan turvaamiseen esitetään 5,5 miljoonan euron lisämäärärahaa.