Kaupat sitoutuvat vähentämään muovikassien käyttöä

Muovijäte

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla pyritään vähentämään muovikassien ja -pussien kulutusta.

Kymmenvuotinen sitoumus on osa uuden EU:n pakkausjätedirektiivin toteutusta.

Sopimuksen tavoitteena on, että vuodessa käytettäisiin korkeintaan 40 muovikassia henkeä kohti vuoteen 2025 mennessä. Tämänhetkisen arvion mukaan muovikasseja kuluu vuodessa 55 per henkilö.

– Muovikasseista syntyvä mikromuovi ei ole enää pelkkä valtamerien ongelma, vaan sitä löytyy jo Suomen sisävesistäkin, kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) huomauttaa.

Honkonen toivoo, että muovipussien sijaan aletaan käyttää ekologisempia vaihtoehtoja.

– Ostoskassien käyttöä voidaan vähentää, mutta samalla voitaisiin myös suosia parempia vaihtoehtoja muovin korvaamiseksi, Honkonen esittää.

Honkonen muistuttaa, että Suomessa osataan jo tällä hetkellä tehdä kotimaisesta sellusta tuotteita, joilla saavutetaan muovin ominaisuuksia.

Honkonen valmistelee hallitukselle toimenpidealoitetta muovipussien korvaamiseksi ekologisemmilla vaihtoehdoilla.

Muovipussien vähentämistavoite koskee kaikkia kauppojen myyntipisteissä tarjottavia muovikasseja. Tavoitteeseen eivät kuitenkaan sisälly elintarvikkeiden, kuten hedelmien ja vihannesten, irtomyynnissä tai hygieniasyistä käytettävät muovikassit.

Green deal -niminen sopimus perustuu vapaaehtoisuuteen, ei lakiin. EU-jäsenmaiden täytyy kuitenkin jatkossa raportoida vuosittaisista muovikassien käyttömääristään.

Uutista korjattu 31.10. klo 15.50. Petri Honkonen toivoo, että muovipussien sijaan aletaan käyttää ekologisempia vaihtoehtoja.