Kärnä vaatii poliisijohdolle kurinpalautusta: "Jos määrärahoja ei käytetä eduskunnan tahtotilan mukaisesti, on alettava antaa monoa persuuksiin"

Poliisi

Keskustan kansanedustaja, poliisiasiain neuvottelukunnan jäsen Mikko Kärnä on syvästi pettynyt poliisihallituksen toimintaan.

Kärnä katsoo, että poliisihallitus ei kunnioita parlamentarismia ja siitä on muodostunut valtio valtiossa, jonka ohjaaminen on äärimmäisen vaikeaa.

Kärnän mukaan hallitusohjelmassa on päivänselvä kirjaus, jonka mukaan viranomaisten läsnäoloa ja näkyvyyttä tulee lisätä alueilla, joilla on heikko palvelutaso.

Samalla on päätetty säätää poliisille enimmäisvasteajat koko Suomeen ja poliisihallitukselle on osoitettu määrärahat 300 henkilötyövuoden lisäämiseksi.

– Mutta mitä tekee poliisijohto. Se päinvastoin heikentää edelleen palvelutasoa harva-alueilla. Itä- ja Pohjois-Suomessa on käynnissä valtava keskittämissuunnittelu, jolla halutaan lisätä poliisien määrää suurimmissa kaupungeissa. Pidän tätä parlamentarismin halventamisena, Kärnä tylyttää tiedotteessaan.

Lappilaisedustajan mielestä on äärimmäisen turhauttavaa, että poliisi jättää koko eduskunnan tahtotilan ja hallitusohjelman kirjaukset huomiotta.

– Poliisiasioista vastaavan sisäministerin on nyt lopultakin otettava tilanne haltuun ja lopetettava poliisihallitukselle nöyristely. Poliisijohto tarvitsee kunnon kurinpalautuksen ja jos määrärahoja ei käytetä eduskunnan tahtotilan mukaisesti, on alettava antaa poliisijohdolle monoa persuuksiin, hän jyrähtää.

Mikko Kärnä hämmästelee myös poliisin viimeaikaisia prioriteetteja investoinneissa.

– En kertakaikkiaan voi ymmärtää, mihin poliisi tarvitsi 15 panssariautoa. Poliisiylitarkastaja perusteli aikanaan autojen hankintaa sillä, että Suomessa on yli 400 000 kiväärikaliiberin asetta ja piti näitä laillisia aseita jotenkin uhkana. Tosiasiassa mitään tällaista uhkaa ei ole olemassa ja poliisi olisi voinut edelleen tukeutua erikoistilanteissa Puolustusvoimien kalustoon.

– Nämä panssariautot olivat aivan turha hankinta, jonka hinnalla olisi voitu parantaa ihmisten turvallisuutta merkittävästi. Nyt rahat menivät aivan tarpeettomaan machoiluun, edustaja päättää.

Kommentit (1)

  • Muskettisoturi

    Tavallisen kansalaisen mielestä peruspoliisi on epäluotettava ja rikollisuuteen taipuva. Rivipoliisin mielestä ylemmät poliisiviranomaiset ovat valehtelijoita ja heillä on aivan liikaa turhia virkoja, ja nyt näyttää kansanedustajatkin heräneen siihen, että maamme poliisijohto se vasta rikollista toimintaa ja hämäriä toimia muutenkin harrastaa. Kohta taas on söpö koiran kuva tai muu juttu, millä poliisi yrittää saada kansan unohtamaan heihin kohdistuneen kritiikin. juttuja jätetään tahallaan tutkimatta, ja siitä ei seuraa kuin pienet sako, mikä ei vaikuta poliisin työhön mitenkään. Rangaistuksia tulee tiukentaa ja kovin, esim. eläkkeen ottaminen pois jos on syyllistynyt törkeisiin rikoksiin tai toistuvasti virkarikoksiin, pelkkä peruseläke n 900 euroa kk on semmoinen pelote, että alkaa ne työt maistumaan kunhan saadaan vain laki aikaiseksi.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen