Kansanedustaja Aittakumpu haluaa vahvistaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden tukea – "Vaadin, että meillä viimein loppuu kotiäitien ja -isien syyllistäminen"
Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakummun mukaan tänään julkaistu väestöpoliittinen selvitys osoittaa, että yhteiskunnan on vahvistettava lasten, nuorten ja lapsiperheiden tukea.
– Selvitys tuo esille, että alhaisesta syntyvyydestä johtuva huoltosuhteen heikkeneminen on Suomen suurimpia ongelmia. Viesti myös on, että poliitikoilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin parantaa lapsiperheiden tilannetta niin etuisuuksien kuin palveluiden ja puheiden kohdalla, Aittakumpu sanoo tiedotteessaan.
Hänen mukaansa esimerkiksi puheet kotihoidontuen heikentämisestä ovat myrkkyä perheiden hyvinvoinnille.
– Päinvastoin perhemyönteisyyttä ja kotihoidontukea tulee vahvistaa. Leikkausten sijaan huomiota tulee kiinnittää siihen, että äidit ja isät saavat tukea vanhemmuuteensa ja että heillä on paremmat mahdollisuudet työllistyä sitten, kun sen aika on.
Selvitys korostaa ilmapiirin merkitystä ja esittää lapsimyönteistä ”Lapsia – totta kai” -linjaa.
– Ihmisille tulee antaa paremmat mahdollisuudet tavoitella toivomaansa lapsilukua. Nyt se valitettavasti ei toteudu, vaan lapsia syntyy perheisiin keskimäärin vähemmän kuin suomalaiset toivovat, Aittakumpu sanoo.
Selvityksessä todetaan, että lapsiperheiden tukeminen on paras investointi tulevien sukupolvien hyvinvointiin ja tasapainoiseen väestökehitykseen.
– On tärkeää, että selvityksessä sanotaan selkeästi, että lasten kasvattaminen on myös kansantaloudelle tärkeää. Kuka meistä ja tästä maasta huolehtii, kun olemme ikääntyneitä ja emme pärjää ilman apua? Vaadin, että meillä viimein loppuu kotiäitien ja -isien syyllistäminen. He tekevät paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti äärimmäisen arvokasta työtä.