Kaikkonen vaatii kohtuullisuutta sähkönsiirron tehomaksuihin – "Joku raja omakotiasujan kurittamisellakin"
Kemijärvellä tänään vierailleen keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan uudessa sähkömarkkinalaissa on paha valuvika.
– Viime vuonna uudistettu sähkömarkkinalaki on osoittautunut epäonnistuneeksi sähkön tehomaksujen osalta. Energiaviraston valmistelussa sen pohjalta esillä oleva malli on kohtuuton varsinkin omakotiasujien ja kesämökkien kannalta. Mallia on syytä muuttaa nopealla aikataululla, Kaikkonen toteaa.
Hänen mukaansa uusi maksu tarkoittaisi tavallisille omakotiasujille jopa satojen eurojen lisälaskua vuodessa.
– Mallia on täysin välttämätöntä korjata. Erityisesti tehomaksun alaraja on aivan liian matala. Se ylittyy talvikuukausina heittämällä, mutta muuhunkin aikaan vuodesta varsin helposti.
Myös mitattava ajanjakso on Kaikkosen mukaan aivan liian tiukka, jos jo viidentoista minuutin aikana kuukaudessa tapahtuva tehorajan ylitys johtaa lisälaskuihin.
– Energiaviraston ja maan hallituksen on syytä noteerata omakotiasujien ja monien pienyrittäjien palaute. Mallia on muutettava kohtuullisemmaksi ja paremmaksi viipymättä. Joku raja omakotiasujien kurittamisellakin pitää olla, Kaikkonen toteaa.
Myös esimerkiksi Omakotitaloliitto on kantanut huolta sähkön tehomaksun vaikutuksesta kuluttajiin.
Iltalehden mukaan Energiaviraston valmisteleman määräyksen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2029 alusta. Määräyksen valmistelu on viivästynyt sen saamaan runsaan palautteen vuoksi.
Energiavirastosta kerrotaan Iltalehdelle, että määräys piti saada valmiiksi joulukuun loppuun mennessä, mutta uusi aikataulu on tammikuun aikana.