Kaikkonen: Jättipäiväkotivillitys on menossa liian pitkälle – "Ei pidä olla kuin teollisuuslaitoksia"
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan ylisuurten päiväkotien ihannoinnissa ollaan Suomessa menossa liian pitkälle.
Kaikkonen sanoo tiedotteessaan, että hallinnon näkökulmasta varhaiskasvatuksen suuryksiköt voivat kuulostaa tehokkailta ratkaisuilta, mutta perheiden ja lasten näkökulmasta kohtuullisen kokoinen lähipäiväkoti olisi usein toivottavampi.
Viime aikoina useat asiantuntijat ja vanhemmat ovat julkisuudessa esittäneet kritiikkiä suurten päiväkotiyksiköiden yleistymiselle. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala kirjoitti Helsingin Sanomissa, että jättimäiset päiväkodit ovat lapsille huono ja turvaton ympäristö.
Kaikkonen sanoo, että päiväkotien ei tarvitse eikä pidä olla kuin varuskuntia tai teollisuuslaitoksia. Yhteisöllisyydelle pitää olla varhaiskasvatuksessa sijansa.
– Perheiden sujuva arki pitää ottaa ohjenuoraksi myös päiväkotiverkoston suunnittelussa. Lapsia vartenhan päiväkodin pitäisi olla, ei hallintoa varten, keskustajohtaja summaa.
Kaikkosen mukaan päiväkodin pitää olla lähipalvelu, jossa palveluiden saavutettavuudella, arjen tarpeilla ja lasten hyvinvoinnilla on nykyistä suurempi arvo.
Hän ymmärtää, ettei lähipalvelun idea aina ole mahdollista esimerkiksi arvaan asutuilla seuduilla.
– Mutta vähintään kaupungeissa, kehyskunnissa ja lähiöissä näin pitäisi olla.
Kaikkonen korostaa, että suomalaisessa varhaiskasvatuksessa on paljon hyvää. Päiväkotien suuryksiköitä hän ei kuitenkaan halua tai voi puolustaa.
– Päiväkotien mittakaavan pitäisi mieluummin olla kymmenissä kuin sadoissa lapsissa. Tällöin päiväkodin henkilökunta edes kohtuudella tuntisi siellä hoidossa olevat lapset.