Jopa 60 sammuttajaa ja yli 20 yksikköä sammutti puunjalostustehtaan paloa Parkanossa
Kotimaa
Parkanossa Aureskoskella syttyi keskiviikkona tulipalo puunjalostustehtaalla. Asiasta kertoi Pirkanmaan pelastuslaitos.
Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta Aurejärventielle hieman ennen aamukahdeksaa. Pelastuslaitoksen mukaan palo levisi noin 2 500 neliömetrin kokoisen tuotantolaitoksen kattorakenteissa.
Paloa oli päivän aikana sammuttamassa yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä ja yhteensä jopa 60 sammuttajaa. Palo pääsi kuitenkin leviämään rakennuksen katossa.
Iltapäivällä pelastuslaitos kertoi, että palo oli saatu rajattua mutta sammutustyöt vielä jatkuivat kattorakenteissa. Paloalueen koneellisen raivaamisen arvioitiin kestävän useita tunteja.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.