Jäkäläkato paranisi paliskuntajärjestelmää muuttamalla

Lapista on kadonnut jäkälä. Nyt kiistellään siitä, missä määrin syyllisiä ovat porot ja miten ongelma tulee ratkaista. Jotkut haluavat puuttua suoraan poromääriin, toisten mielestä asia pitää ensin tutkia huolella.

Joidenkin tutkijoiden ja poronhoitajien itsensä mielestä kadon taustalla on paliskuntajärjestelmä. Paliskunnissa eli alueiltaan rajatuissa poronhoitoyhteisöissä porot monesti liikkuvat kesäisin mailla, joiden jäkäliä niiden pitäisi talvisin syödä. Jäkälä tallautuu ja tuhoutuu.

Tätä käsitystä painottaa myös poromäärät linjaava maa- ja metsätalousministeriö. Maatalousylitarkastaja Tapani Sirviö sanoo, että paliskuntien olisi tarkasteltava mahdollisuuksia erottaa kesä- ja talvilaitumet paremmin toisistaan naapurimaiden tyyliin. Samaa sanoo pohjoisen ekologian ja kasviekologian professori Lauri Oksanen Tromssan ja Turun yliopistoista.

– Ylilaidunnus on täysin väärä termi pohjoisen Lapin ongelmille, Oksanen sanoo.

Hänen mukaansa ongelma on se, että jäkälä ei kestä kesäistä tallomista.

Ylilaidunnus on täysin väärä termi pohjoisen Lapin ongelmille.

Professori Lauri Oksanen

Oksanen ei kannata porolukujen vähentämistä, koska hänen mukaansa porot torjuvat tunturin pensoittumista ja metsittymistä lämpenevässä ilmastossa.

Hänestä ongelma pitäisi ratkaista esimerkiksi antamalla paliskunnille valtuudet määrätä kaikkia poronomistajia sitova laidunkierto. Sirviön mukaan laitumien kantokyky pitää tutkia rauhassa ennen poliittisia linjauksia.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio sanoo, että kaikkien maankäyttömuotojen kokonaisvaikutusten arviointi luonnon kuntoon puuttuu, minkä vuoksi keskustelu poromääristä on vääristynyttä. Sanila-Aikion mukaan pitää hankkia tietoa siitä, mitä esimerkiksi ilmastonmuutos tai kilpailevat maankäyttömuodot ovat jäkälämaille aiheuttaneet.

Myös paliskuntain yhdistyksen puheenjohtaja Anne Ollila sanoo, että laidunkierron parantamismahdollisuuksia tulee pohtia paliskuntakohtaisesti.

Paliskunnan sisäisen järjestelmän muuttaminen on onnistunut ainakin inarilaisessa Sallivaaran paliskunnassa. Poroja siirretään vuodenajan mukaan kesä-, syys- ja talvilaitumille.

Paliskunnan poroisäntä Nils-Heikki Näkkäläjärvi sanoo, että Sallivaarassa poroja ei tarvitse ruokkia. Ruokkiminen on kallista, mikä heikentää poronhoidon kannattavuutta. Asiaa yritetään monesti paikata ottamalla lisää poroja ja noidankehä on valmis.

Sallivaaran paliskunnassa siunauksia on kaksi: suurimman osan paliskunnasta kattaa Lemmenjoen kansallispuisto, joka on hakkuilta suojattua aluetta.

Lisäksi paliskunta on sopuisa. Se saattoi jo vuosikymmeniä sitten luopua tokkakunnista. Jokaiselle tokkakunnalle oli omat laidunmaansa. Nyt laidunmaat ovat yhteiset, jolloin poroja voi paimentaa yhtenä joukkona.

Näkkäläjärvi arvelee, että sama ei onnistu joka paliskunnassa.

– Ymmärtäähän sen, että jos on kaksi peltoa, joista toinen on sinun ja toinen naapurin, niin ei ole helppoa päästää naapurin lehmiä omalle pellolle.

Lainsäädännöllisesti hankalan asiasta tekee se, että poronhoitolain avaaminen tarkoittaisi myös saamelaisten perinteisiin oikeuksiin puuttumista, sanoo ministeriön Sirviö.

Niistä suuri osa on perustuslaillisiin oikeuksiin verrattavia. Sirviön mukaan asiaa ollaankin tällä erää ratkaisemassa muuten kuin lainsäädännöllä.