Iranin korkein johtaja: "Kapinaan lietsojien selkäranka on murrettava"
Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei sanoo, että kapinaan lietsojien selkäranka on murrettava kuten kapinakin murrettiin.
– Emme aio johtaa maata sotaan, mutta emme säästä kotimaisia rikollisia (rangaistuksilta), ajatollah sanoi valtiontelevisiossa pitämässään puheessa.
Hän lisäsi kansainvälisten rikollisten olevan pahimpia ja että hekään eivät tulisi säästymään rangaistuksilta. Iranin viranomaiset ovat syyttäneet Yhdysvaltoja maassa puhjenneista laajoista mielenosoituksista.
Yhdysvallat on aiemmin uhannut sotilaallisella väliintulolla Iraniin mielenosoitusten väkivaltaisen tukahduttamisen vuoksi. Presidentti Donald Trumpin puheiden perusteella sotilastoimien uhka näyttää toistaiseksi hellittäneen.
Kansalaisjärjestöjen mukaan Irania ravistellut protestiaalto on hellittänyt valtion kovakouraisten voimatoimien seurauksena. Järjestöt arvioivat jopa tuhansien ihmisten kuolleen väkivaltaisuuksissa, joihin liittyi myös internetin estäminen.
Joulukuun lopulla taloushuolista puhjenneet protestit levisivät koko maata koetelleeksi protestiliikkeeksi, joka on vaatinut loppua maan teokraattiselle hallinnolle. Mielenosoitukset levisivät läpi maan suurkaupunkien viime viikolla, mistä seurasi väkivaltakoneiston ankara vastaisku.
Internetyhteyksien katkos on jatkunut Iranissa yli 200 tuntia. Verkkoyhteyksiä seuraava Netblocks-sivusto kertoi aamulla havainneensa yhteyksissä pientä parantumista. Yhteyksien laajamittaisesta palauttamisesta ei kuitenkaan näkynyt merkkejä.