Ilmailu | Natsi-Saksan rakettihävittäjä lähti kuin pyssyn suusta – pilotin kannatti vältellä hernerokkaa
Natsi-Saksan tuhon jo häämöttäessä maan etevimmät tiedemiehet ja sotateollisuus tuottivat liittoutuneiden hämmästeltäväksi toinen toistaan ihmeellisempiä lentolaitteita.
Yksi niistä oli Messerchmitt Me 163 Komet -rakettihävittäjä, jonka prototyyppi suoritti ensilentonsa jo syyskuussa 1941. Koneen suorituskyky todettiin ennennäkemättömäksi, ja laajamittainen tuotanto pantiin vireille.
Hieman lepakkoa muistuttava lyhyt ja pullea hävittäjä oli todella häikäisevän nopea, ja nopein lentävä laite useiden vuosien ajan.
Myöhempien versioiden on väitetty saavuttaneen vaakalennossa jopa 1158 km/h nopeuden. Lentäjien on kerrottu flirttailleen äänivallin rikkomisen kanssa, vaikka kone muuttui epävakaaksi lähestyessään äänen nopeutta.
Huimalla suorituskyvyllä oli tietenkin hintansa. Kometin rakettipolttoaine riitti vain noin kahdeksaksi minuutiksi nousun jälkeen, minkä jälkeen lentäjä joutui liitämään takaisin kentälle tai johonkin muuhun enemmän tai vähemmän kelvolliseksi katsottuun paikkaan.
Komet löi nousunopeudellaan liittoutuneiden parhaatkin potkurivetoiset hävittäjät täysin lättäjaloiksi väkivahvaa Hawker Tempestiä myöten. Itse asiassa kone nousi niin nopeasti, että sen koelentäjille jouduttiin syöttämään erityistä vähäkuituista ruokavaliota, jotta estettäisiin ylimääräisen kaasun kerääntyminen heidän suolistoonsa.
Kometin paineistamattomassa ohjaamossa kaasu saattoi rakettimaisessa nousussa laajeta tuskallisesti, ja hernerokan kaltaisten ruokien syöntiä oli todella syytä välttää. Joidenkin lentäjien on kerrottu saaneen jopa sukeltajantaudin ilmanpaineen liian nopean laskun vuoksi.
Komet oli jopa liiankin nopea varsinaiseen tehtäväänsä, eli vihollisen raskaiden pommikoneiden pudottamiseen. Taistelussa yli 800 km/h lentävän koneen lyhyellä 30 mm tykillä ei ollut helppo osua paljon hitaammin lentävään pommikoneeseen.
Komet-lentäjät yrittivät silmukka- ja syöksyhyökkäyksiä ilman suurta menestystä, ja koneen myöhemmässä versiossa luovuttiin kokonaan eteenpäin ampuvista tykeistä.
Sen sijaan Luftwaffe asensi koneisiin pystysuoraan asennettuja, kertalaukaistavia tykkejä, jotka laukaistiin automaattisesti sarjana Kometin lentäessä pommikoneen alapuolella valoherkän kennon avulla. Erään raportin mukaan uudella menetelmällä onnistuttiin ampumaan alas yksi brittiläinen Lancaster-pommikone.
Polttoaineen loputtua Kometista tuli liitokone, jota oli yllättävänkin helppo käsitellä. Vaikka liittoutuneiden hävittäjälentäjät oppivat ottamaan yhteen Me 163:n kanssa vasta sen moottorin sammuttua, Komet-lentäjät pystyivät usein syöksymään ja väistämään vihollisen hävittäjiä.
Laskeutuessa kone oli kuitenkin vaarallinen. Kometin lasku- tai oikeastaan nousuteline pudotettiin ilmaan pääsyn jälkeen pois ilmanvastuksen pienentämiseksi, ja suurten siipien noste saattoi nostaa koneen uudelleen ilmaan laskussa.
Todellinen vaara vaani kuitenkin koneen sisuksissa, jos tankkia ei oltu ehditty ajaa tyhjäksi. Rakettimoottori sai voimansa kahdesta nesteestä, T-Stoffista ja C-Stoffista. Edellinen oli lähinnä vetyperoksidia ja jälkimmäinen metanolia, hydratsiinia, kalsiumpermanganaattia ja vettä. Polttoaineita kuljettavat säiliöautot eivät saaneet tulla 800 metriä lähemmäs toisiaan.
Yhdisteet olivat niin syövyttäviä ja haihtuvia, että Kometin polttoainesäiliöt oli rakennettava alumiinista tai vuorattava emalilla tai lasilla. Lentäjät käyttivät erikoisia, kumipinnoitettuja asbestipukuja suojautuakseen liekeiltä ja syövyttäviltä roiskeilta. Polttoainetankin tai -letkun repeytyessä oli syytä toivoa välitöntä kuolemaa räjähdyksessä, koska muuten kohtalo saattoi olla kauhea.
Joulukuun lopulla 1943 konetta koelentänyt yliluutnantti Josef Pöhs koki kammottavan kohtalon, kun liian aikaisin irrotetut pyörät kimposivat maasta ja repäisivät auki polttoaineputken. Pöhs teki hätälaskun, mutta laskutelineen korvikkeena toimineen suksen kärki tökkäsi maahan ja heitti koneen ympäri.
Kun pelastusmiehistö ehti koneen luo, syövyttämä ja myrkyllinen polttoaine oli liuottanut tajuttoman pilotin elävältä. Joidenkin lähteiden mukaan eräs miehistön jäsen kuvaili näkemäänsä pelkiksi höyryiksi ja vaaleanpunaiseksi limaksi ohjaamon pohjalla.
Monenlaisista vaikeuksista huolimatta Kometilla onnistuttiin pudottamaan arviolta 9-18 liittoutuneiden pommikonetta. Kymmenkunta konetta menetettiin onnettomuuksissa ja muun muassa amerikkalaisten P-51 Mustang -hävittäjien alas ampumina.
Edistyksellisyydestään huolimatta rakettihävittäjä ei ollut mikään menestystarina, sillä sotilaallisesta näkökulmasta marginaaliseksi jääneen koneen kehittäminen söi valtavasti resursseja, joita saksalaiset olisivat tarvinneet kipeästi muualla.
Konetta ehti kokeilemaan yksi liittoutuneiden lentäjäkin, kukapa muu kuin kuuluisa Kuninkaallisen laivaston kapteeni Eric ”Winkle” Brown, joka pitää hallussaan maailmanennätystä yhden henkilön lentämien eri konetyyppien määrässä.
Toukokuun 17. päivänä 1945 Brown ajoi Me-163-lentokentälle Husumiin ja pyysi saksalaista maahenkilöstöä valmistelemaan koneen hänelle. Määräysten vastainen temppu onnistui vasta, kun Brown suostui allekirjoittamaan vastuuvapauslausekkeen, joka vapautti miehistön kaikesta vastuusta.
Brown luonnehti jälkeenpäin koneen suorituskykyä ilmiömäiseksi. Hän kertoi tietäneensä hyvin suuret riskit, mutta tunteneensa päivän päätteeksi valtavaa tyydytystä onnistumisestaan poikkeuksellisen koneen ohjaimissa.