IL: Keskustalle jättilahjoitus: 2,3 miljoonan euron "Maurin perintö"
Keskusta on saanut 2,3 miljoonan euron testamenttilahjoituksen, kertoo Iltalehti.
Asia ilmenee puoluerahoituksen ilmoituksista. Myös puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen vahvistaa asian Iltalehdelle. Pirkkalaisen mukaan käteisvaroja, sijoitusomaisuutta ja kaksi metsämaakiinteistöä sisältävä perintö saatiin puolueelle viime vuoden puolella.
– Nyt kaikki hallinnon prosessit on tehty loppuun ja se on siirtynyt puolueen omistukseen.
Pirkkalainen kertoo, ettei tunne perintölahjoituksen antanutta Mauri Holopaista eikä tiedä onko hän ollut aktiivinen puolueessa tai puolueen jäsen.
Lahjoituksen antaja on Mauri Holopaisen kuolinpesä. Pirkkalaisen mukaan tieto lahjoituksesta tuli puolueelle viime vuoden puolella. Hän huomauttaa, että 2,3 miljoonaa euroa on arvio perinnön koosta.
Pirkkalaisen mukaan kuolinpesä lahjoitusmuotona on puolueelle harvinainen, samoin näin suuri lahjoitussumma.
– Tämä on todella poikkeuksellinen tilanne keskustalle, hän myöntää.