Tänään on kansainvälinen ilmastolakkopäivä – “ilmastokriisi ei saa jäädä unohduksiin koronan varjoon“

Ilmastopäivä

Tänään järjestetään kansainvälinen lakkopäivä, jonka yhteydessä mielenosoittajat ympäri maailman vaativat ilmasto-oikeudenmukaisuutta. Kansainväliseen ilmastolakkopäivään on ihmisiä kehottanut ilmastolakkoliike Fridays For Future.

Liikkeen mukaan mielenosoituksia järjestetään ympäri maailmaa sekä fyysisesti että verkossa. Protesteissa otetaan huomioon myös koronarajoitukset. Fridays For Futuren verkkosivuille oli torstai-iltaan mennessä rekisteröity yhteensä yli 3  100 mielenosoitusta ympäri maapallon.

Suomen Fridays For Future järjestää Helsingissä tänään ilmastopiknikin. Tapahtuma järjestetään Musiikkitalon edessä kello 10–13. Lisäksi liike kannustaa luokkia keskustelemaan kouluissa päivän aikana ilmastokriisistä ja ilmasto-oikeudenmukaisuudesta.

Kansainvälisen ilmastolakkoliikkeen verkkosivuilta löytyvän tiedotteen mukaan tulevat kuukaudet ja vuodet ovat ratkaisevia, jotta voitaisiin taata tie Pariisin ilmastosopimuksen määrittelemiin tavoitteisiin pääsemiseksi.

–  Meidän on toimittava nyt, jos haluamme minimoida peruuttamattomien ja ihmisten hallinnan ulottumattomiin jäävien ketjureaktioiden käynnistymisen, tiedotteessa sanotaan.

Fridays For Futuren mukaan on elintärkeää, ettei ilmastokriisi jää unohduksiin koronaviruksen varjoon, vaan se nähtäisiin korkeimpana mahdollisena prioriteettina.

YK ja Britannia ilmoittivat keskiviikkona kutsuvansa joulukuussa koolle globaalin ilmastohuippukokouksen. Kokous on määrä pitää 12. joulukuuta.

Joulukuisen kokouksen päivämäärä on sama kuin viisi vuotta sitten solmitulla Pariisin ilmastosopimuksella, jonka tavoite on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan.

Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan maailman johtajien toivotaan ilmoittavan uusista mittavista päästövähennystavoitteista joulukuun kokouksessa. Ilmastohuippukokous muistuttaa samalla tulossa olevasta Glasgow’n ilmastokokouksesta, joka siirrettiin koronaviruspandemian vuoksi tältä vuodelta ensi vuoden marraskuulle.

Kenian Fridays For Futuren edustaja Eric Damien vaatii ilmastoliikkeen tiedotteessa, että pandemian selättämiseksi tehdyt sijoitukset tehtäisiin linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa.

–  Pandemia on näyttänyt meille, että poliitikoilla on kyky toimia nopeasti ja johdonmukaisesti, parhain saatavilla oleva tiede apunaan. Mutta edes ilmastokriisi ei ota taukoa edes pandemian keskellä, Damien sanoo.

Ilmastolakkoiluun kehottavan Fridays For Future -liikkeen ensimmäiset askeleet otettiin vuoden 2018 elokuussa sen jälkeen, kun ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg ja muut nuoret aktivistit istuivat kolmen viikon ajan jokaisena koulupäivä Ruotsin parlamentin edessä.

Nuoret osoittivat mieltään maan ilmastopolitiikkaa vastaan ja vaativat toimia ilmastokriisiä vastaan.

Viraali-ilmiöksi levinneet koululakkoilijat olivat lähtölaukaus maailmanlaajuiselle liikehdinnälle, jonka seurauksena on osoitettu mieltä ja marssittu lähes jokaisessa maailman kolkassa.