Huoltovarmuuden ja hyvinvoinnin varmistaminen ovat ensi talven tärkeimmät tavoitteet, keskustan kesäkokouksen kannanotossa linjataan
Huoltovarmuuden ja hyvinvoinnin varmistaminen ovat tulevan talven tärkeimmät tavoitteet, linjataan keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokuntien sekä ministeriryhmän kannanotossa.
Keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokunnat sekä ministeriryhmä kokoontuivat keskiviikkona kesäkokoukseen Tuusulassa.
Kannanotossa todetaan, että epävarmuuden keskellä päättäjien tehtävänä on huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta sekä kohtuuhintaisesta energiasta.
Omavaraisen sähkön ja lämmön tuotanto on ollut keskustan tavoitteena jo vuosikymmenten ajan, kannanotossa alleviivataan.
– Omavaraisuus on turvallisuuskysymys. Energian ja ruuan omavaraisuutta on entisestään parannettava. Riittävän energiantuotannon lisäksi on huolehdittava reilusta ruokaketjusta. Suomessa pitää mahdollisimman moni peltohehtaari saada ruoantuotantoon omavaraisuuden vahvistamisen ohella myös mahdolliseen globaaliin nälänhätään varautumiseksi.
Kannanotossa vaaditaan myös keinoja, joilla voitaisiin varautua sähkön hinnan nousuun ja sen vaikutusten lievittämiseen. Kannanotossa annetaan tuki elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) ehdotukselle sähkön arvonlisäveron alentamisesta.
Keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokunnat sekä ministeriryhmä yhtyvät myös puolueen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikon esitykseen ylimääräisestä lapsilisästä.
Kannanoton mukaan Saarikon ja valtiovarainministeriön esitys on perusteltu toimenpide.
– Ruuan, energian ja liikkumisen hintojen nousu osuu merkittävästi lapsiperheisiin. Valtaosa Suomen perheistä on pieni- ja keskituloisia, joilla lapsilisät menevät arjen pyörittämiseen. Lisäksi lapsilisät jäävät jatkuvasti jälkeen muiden etuuksien tasosta, koska niitä ei automaattisesti koroteta kustannusten nousun myötä.
Kannanoton mukaan keskusta kannattaa periaatetta, jonka mukaan lasten maksuton koulutus, lapsilisät, äitiyspakkaukset ja neuvolat kuuluvat kaikille perheille ja kaikille lapsille.
– Jokainen lapsi on arvokas Suomelle. Panostaminen perheisiin on keskustalle arvovalinta.