HS: Yle-ryhmän työ jämähti loppumetreillä
Eduskunta
Yle-työryhmä on ajautunut umpisolmuun, kertoo Helsingin Sanomat.
Parlamentaarinen ryhmä on perustettu valmistelemaan muutoksia Ylen rahoitukseen ja tehtäviin, mutta nyt useat sen jäsenet kertovat, etteivät he ole saneet tälle viikolle edes kutsuja ryhmän kokouksiin. Myöskään viime viikolla työryhmä ei kokoontunut kertaakaan.
Ryhmän oli tarkoitus saada työnsä valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä. Mietintö oli tarkoitus saada eduskuntaryhmien käsiteltäväksi jo kaksi viikkoa sitten.
HS:n tietojen mukaan työryhmän keskeinen ongelma on se, että sen perussuomalaiset jäsenet eivät ole valmiita tekemään kompromisseja sen suhteen, paljonko Ylen budjetista pitäisi leikata.