HS: Rajavartiolaitoksen tiedossa ei ole Tomi Immosen väittämää puhallutusta
Rajavartiolaitoksen tiedossa ei ole perussuomalaisten kansanedustajan Tomi Immosen puhallutusta Helsinki-Vantaan lentoasemalla viime lauantaina, kertoo Rajavartiolaitoksen viestintäasiantuntija Mert Sasioglu Helsingin Sanomille (HS).
– Pääsääntö on, että Rajavartiolaitos puhalluttaa vain lakisääteisten tehtävien yhteydessä sen ollessa tarpeellista. Emme voi vahvistaa tällaista puhallusta viime lauantaina Helsinki-Vantaalla, hän sanoo.
Sasioglun mukaan Rajavartiolaitos on selvitellyt asiaa Immosen lausunnon jälkeen eikä väitettyä puhallutusta ole tiedossa.
Lauantai-iltana Finnairin Bangkokin lennolta häiriökäyttäytymisen takia poistettu Immonen kertoi sunnuntaina Ilta-Sanomille käyneensä Rajavartiolaitoksen toimipisteessä puhallutettavana. HS:lle Immonen kertoi, että hän ”hakeutui” lentoasemalla puhallutettavaksi ja sai alkometriin lukemaksi 0,69.
Rajavartiolaitos voi puhalluttaa myös poliisille annettuna virka-apuna. Tällaistakaan puhallutusta ei ole Rajavartiolaitoksella tiedossa, HS kertoo.
Maanantaina Immonen myönsi Facebook-päivityksessään juoneensa liikaa ennen lennolle lähtöä. Hän pahoitteli käytöstään erityisesti Finnairin henkilöstölle ja kanssamatkustajille, joiden lennon lähtö viivästyi. Hän kertoi olevansa tällä hetkellä Thaimaassa.