HS: Politiikan konkari Ben Zyskowicz pyörsi pohdintansa eduskuntauran loppumisesta – Asettuu sittenkin ehdolle
Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja Ben Zyskowicz aikoo sittenkin asettua ehdolle huhtikuun eduskuntavaaleissa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Zyskowicz kertoi helmikuussa 2020, että hänen eduskuntauransa jää todennäköisesti tähän kauteen. Syyksi hän mainitsi tuolloin terveysmurheet.
HS:lle Zyskowicz sanoo, että hänen kiinnostuksensa ja innostuksensa politiikan asioihin on edelleen kova.
– Nyt kun eletään hyvin hankalia aikoja Euroopan turvallisuustilanteen osalta, ja myös Suomen talouden osalta, niin katson, että tälle kokemukselle, joka minulla on, olisi käyttöä, Zyskowicz perustelee päätöksensä pyörtämistä.
– Mitä lähemmäksi eduskuntavaalit ovat tulleet, sitä epävarmemmaksi olen tullut vapaaehtoisen luopumisen suhteen, hän lisää.
Zyskowicz, 68, aloitti kansanedustajana vuonna 1979. Hän on istunut Arkadianmäellä yhtäjaksoisesti siitä lähtien.
HS kirjoittaa, että mikäli Zyskowicz valitaan jälleen jatkokaudelle ja hän istuu kauden loppuun, hänestä tulee Suomen historian pitkäaikaisin kansanedustaja.