HS: Perustuslakivaliokunnan enemmistö katsoo Haaviston rikkoneen virkavelvollisuuttaan muttei niin, että syytekynnys ylittyisi
Enemmistö perustuslakivaliokunnan jäsenistä katsoo, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) olisi rikkonut virkavelvollisuuttaan, kertoo Helsingin Sanomat nimettömien lähteidensä antamien tietojen perusteella. Enemmistö on kuitenkin HS:n mukaan myös sitä mieltä, että Haavistoa vastaan ei ole syytä nostaa syytettä.
HS kertoo haastatelleensa useita lähteitä valiokunnasta.
Valiokunta tutkii Haaviston toimien laillisuutta Syyriassa al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden kotiuttamisessa. Haavisto yritti siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen uuteen tehtävään pois virastaan.
Syytteen nostamisella ministeriä vastaan on tavallista korkeampi kynnys, ja siitä päättää eduskunta täysistunnossaan sen pohjalta, mitä perustuslakivaliokunta mietinnössään tuo esiin.