Hoitohenkilökunnan testausta lisätään koronaviruksen varalta
STM ja OKM kehottavat alansa työntekijöitä jäämään kotiin, jos he palaavat epidemia-alueilta, vaikka heillä ei olisi taudin oireita
Koronavirus
Sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevän hoitohenkilökunnan testausta lisätään koronaviruksen varalta.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi asiasta toimittajille sosiaali- ja terveysministeriön (STM) järjestämässä tilaisuudessa alkuillasta keskiviikkona.
STM antaa myös hoitohenkilökunnan ammattilaiselle suosituksen siitä, että edes oireettomat ammattilaiset eivät palaa välittömästi työhön epidemia-alueelle suuntautuneen matkan jälkeen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa vastaavanlaisen suosituksen omalle alalleen. Opetusministeri Li Andersson (vas.) kehotti tiedotustilaisuudessa ihmisiä jäämään kotiin, ja jättämättä menemään töihin, kouluun tai päiväkotiin, jos heillä on flunssan oireita.