Hoitamaton vajaus altistaa iäkkäät kaatuilulle
Hoitamatonta kuulonvajausta potevat iäkkäät ovat muita alttiimpia kaatuilulle, mutta tuo riski voi pienentyä, jos heidän kuulovikaansa hoidetaan, terveysuutissivusto Duodecim kertoo.
– Aiemmat tutkimukset ovat päätyneet ristiriitaisiin tuloksiin, mutta nyt julkaistu yhdysvaltalaistutkimus on ensimmäinen, missä kuulonvajauksen hoitamisen ja kaatumisten yhteyttä on selvitetty satunnaistetussa ja suhteellisen mittavassa tutkimuksessa.
Tutkimukseen osallistui 1 700 hoitamatonta kuulonvajausta potevaa 70–84-vuotiasta, jotka osana tutkimusta satunnaistettiin joko saamaan kuulolaitteet ja opastusta tai verrokkiryhmään, joka sai vain terveysvalistusta.
Duodecimin mukaan kuulolaitteen ja opastusta saaneet kaatuivat seurannan aikana lähes kolmanneksen harvemmin kuin verrokit. Osallistujia seurattiin kolmen vuoden ajan, ja heidän kaatumisistaan kyseltiin vuosittain.