"Hirvittää" – Terveydenhuollon ja ammattikoulutuksen tilanne huolettivat ihmisiä Kokkolan kadulla
– Minua huolettaa tämä hyvinvointialueiden kohtalo ja hallituksen tekemät leikkaukset, tiivisti kokkolalainen Kaisu Mikkola tunnelmansa kaupungin kävelykadulla torstaina iltapäivällä.
Mikkola oli saapunut keskustan yleisötapahtumaan yhdessä kokkolalaisen Kaija Mäkelän kanssa.
Tapahtuma järjestettiin osana puolueen eduskuntaryhmän kaksipäiväistä kesäkokousta. Aurinkoinen sää oli kerännyt paikalle mukavasti väkeä.
Mikkola ja Mäkelä kertoivat tulleensa tilaisuuteen mielenkiinnosta. He kokivat keskustan tai ainakin keskusta-aatteen itselleen tutuimmaksi.
Kaksikko toivoi, että keskusta puolustaisi edelleen riittäviä sote-palveluita joka puolella maata.
– Haluan sanoa poliitikoille, että he edelleen pitäisivät kiinni ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta, että edelleen Suomessa pääsisi hoitoon ja lääkärin vastaanotolle, Mikkola summasi.
Keskustan tilanteeseen kaksikko sanoi olevansa tyytyväinen. Puheenjohtaja Antti Kaikkonen on ottanut Mikkolan ja Mäkelän mielestä hyvin homman haltuun puolueen peräsimessä.
– Hän on sellainen jämäkkä, Mäkelä kehui.
– Hän on rauhallinen ja maltillinen, hänellä on näkökulmaa. On myös hyvä, että hän on entinen puolustusministeri. Maailman tilanne on niin kriittinen, Mikkola komppasi.

Terveydenhuollon tilanne huoletti myös kokkolalaista Päivi Roukala-Henttua. Hän oli saapunut yleisötapahtumaan yhdessä Markku Hentun kanssa.
– Olen työskennellyt terveydenhuollossa 34 vuotta, joten voisin antaa vähän vinkkejä, jos joku haluaisi ottaa niitä vastaan, Roukala-Henttu sanoi.
Hänen työpaikallaan ovat puhuttaneet paljon muun muassa yksityislääkärien Kela-korvaukset. Etenkin se, mitä korvausten piiriin kuuluu ja mitä ei.
– Mietityttää, että kuinkahan paljon tämä nyt hankaloittaa perusterveydenhuoltoa, kun esimerkiksi labrat eivät kuulu korvausten piiriin. Että menevätkö ihmiset yksityisellä puolella labraan ja sitten ihmetellään, että kuka ne oikein maksaa.
Roukala-Henttu sanoi myös toivovansa, että fysioterapia saisi korkeampaa Kela-korvausta.
– Se jos joku parantaisi kansanterveyttä.
Erityisiopettajana ammatillisella puolella työskentelevää Henttua puolestaan huoletti ammattikoulutuksen tilanne. Hallituksen tekemät säästöt ovat hänen mielestään osuneet ihan väärään päähän.
– Porukkaa tippuu koko ajan kyydistä ja sitten he tulevat kysymään paikkoja ammatilliselta erityispuolelta, kun tuki ei enää riitä normipuolella. Hirvittää se tilanne, Henttu summasi.
Keskustan tilanteeseen Roukala-Henttu ja Henttu olivat tyytyväisiä. Kaikkoselle he antoivat hyvän arvosanan.
– Kaikkonen tuntuu ihan järkimieheltä. Selvää pääministeriainesta, Henttu kuittasi.

Kokkolalainen Eemeli Vuollo sanoi puolestaan tulleensa kuuntelemaan mielenkiinnosta, miltä keskustan viesti kuulostaa.
Hän kertoi olevansa itse kristillisdemokraatti.
– Koen, että näiden puolueiden ajattelussa on jonkin verran samaa. Minulla on myös paljon tuttuja keskustassa, Vuollo pohti.
Keskustan menestykseen viimeaikaisissa gallupeissa Vuollo sanoi olevansa tyytyväinen.
– Toivon, että keskusta olisi seuraavan hallituksen pääministeripuolue. Kun se oli sitä viimeksi, saatiin Suomessa paljon hyviä asioita läpi. Muun muassa työllisyys koheni.
Kysyttävääkin Vuollolla oli mielessä keskustalaisille poliitikoille.
– Haluaisin kuulla, mistä he olisivat tai eivät olisi valmiita leikkaamaan tämän loppuvaalikauden aikana. Tai mitä muita toimia he tekisivät kuin leikkaisivat.