Henkirikosten määrät kasvoivat selvästi – Syyskuu erityisen synkkä kuukausi
Henkirikoksia on tehty tänä vuonna selvästi viimevuotista enemmän. Asia ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkaisemista rikos- ja pakkokeinotilastoista.
Henkirikosten määrän kasvu jatkui vuoden kolmannella neljänneksellä. Heinä-syyskuussa viranomaisten tietoon tuli yhteensä 31 henkirikosta. Määrä oli nelinkertainen vuodentakaiseen verrattuna.
– Erityisen synkkä kuukausi oli syyskuu, jolloin henkirikoksia tuli tietoon kaikkiaan 16. Tätä suurempia kuukausilukuja on nähty Suomessa viimeksi vuonna 2015, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kimmo Haapakangas tiedotteessa.
Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa henkirikoksia on tilastoitu kaikkiaan 75. Koko viime vuoden aikana murhia ja tappoja tuli viranomaisten tietoon yhteensä 57.
Haapakangas kuitenkin muistuttaa, että viime vuonna henkirikosten määrä oli Suomessa historiallisen matala. Siksi tämän vuoden lukujen vertailu pelkästään vuodentakaiseen voi johtaa harhaan.
– Tammi-syyskuun luku, 75, on kuitenkin varsin poikkeuksellinen myös pitemmällä aikavälillä. Yhtä monta henkirikosta on tullut vastaavana aikana tietoon niin ikään viimeksi vuonna 2015, yliaktuaari taustoittaa.
Tänä vuonna viranomaisten tietoon tulleista henkirikoksista 50 on merkitty tapoiksi ja 25 murhiksi. Erityisesti tappojen määrä on ollut selvästi tavanomaista suurempi.
– Tapoissa syyskuun kumulatiivinen vuosisumma on ollut suurempi viimeksi vuonna 2010. Murhia on tehty kuluvaa vuotta enemmän edellisen kerran vuonna 2020.
Tämän vuoden kolmannella neljänneksellä tietoon tulleista henkirikoksista 26 tehtiin yksityisissä tiloissa ja viisi yleisillä paikoilla.
Koko vuonna yksityistiloissa tehtyjen henkirikosten osuus on ollut yli kaksi kolmasosaa ja yleisillä paikoilla ja ravintoloissa tehtyjen osuus runsas neljäsosa.
– Yleisillä paikoilla tehtyjen tekojen osuus oli vuoden toisella neljänneksellä poikkeuksellisen suuri, mutta nyt osuus kääntyi laskuun, Haapakangas lisää.
Myös henkirikosten yritykset ovat lisääntyneet tänä vuonna. Tammi-syyskuussa tietoon tuli kaikkiaan 283 henkirikoksen yritystä. Tämä on 12 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia kirjattiin tammi-syyskuussa kaikkiaan 31 800, hieman viimevuotista vähemmän. Valtaosa rikoksista oli pahoinpitelyjä, joita tuli tietoon liki 30 000.
– Pahoinpitelyjen määrä laski reilut neljä prosenttia vuodentakaisesta. Erityisesti yleisillä paikoilla tapahtuneet pahoinpitelyt vähenivät, Haapakangas sanoo.
Seksuaalirikosten määrä sen sijaan kasvoi selvästi. Viranomaisten tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on kasvanut kuluvana vuonna lähes neljänneksellä.
Uuden lain mukaisia raiskauksia kirjattiin tammi-syyskuussa noin 1 400, mikä on jopa 40 prosenttia viimevuotista enemmän.
Vuoden 2023 alussa voimaan tullut uusi seksuaalirikoslaki muutti rikosten nimikkeitä ja perusteita. Uuden lain myötä tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on lisääntynyt aiemmasta.