Helteet ovat aikaistaneet mansikoiden pääsatokautta

Mansikoiden pääsato on kaksi viikkoa etuajassa.
Maatalous

Helteet ovat aikaistaneet pääsatokautta hurjasti, kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki.

Meneillään on mansikoiden paras sesonki, joka kestää erityisesti eteläisemmässä Suomessa seuraavat kaksi viikkoa.

– Nyt on paras aika hankkia mansikat, jos niistä aikoo esimerkiksi tehdä hilloa tai pakastaa, Ilomäki sanoo.

Hän kertoo, että vuorokauden lämpötilavaihtelun erot vaikuttavat mansikan makuun. Mitä enemmän lämpötilavaihtelua on yön ja päivän välillä, sitä makeampia mansikat ovat.

Uudellamaalla Tuusulassa pääsatoaika on jo täydellä teholla käynnissä. Mansikan pääsato on kypsynyt kaksi viikkoa tavallista aikaisemmin. Marjatila Juhmon ja Myllykylän Mansikan yrittäjä Johanna Matilainen kertoo, että normaalisti tässä vaiheessa keräiltäisiin vasta ensimmäisiä mansikoita.

–  Mansikkaa kypsyy helteiden takia kerrallaan todella paljon. Helle on stressaavaa mansikoille, mutta laatu on pysynyt hyvänä, Matilainen sanoo.

Mansikoita myydään molemmilla tiloilla aamusta iltaan, ja marjat suositellaan laittamaan pakkaseen heti keräämisen tai ostamisen jälkeen.

Matilainen ennustaa, että satokausi jää lyhyeksi. Hän kehottaa seuraamaan uutisia sekä marjatilojen omaa tiedotusta marjatilanteesta.

Keski-Suomen Laukaassa Ruusulan tilan avomaalla satokausi alkoi juhannuksena.

Ruusulan tilan Maarit Kiiskinen kertoo, että juhannuksen jälkeisellä viikolla marjoja on poimittu täydellä teholla. Marja kypsyy myös loppuviikon valtavaa vauhtia.

– Tällä viikolla ja ensi viikon alkupuolella on hyvä olla liikenteessä marja-asioiden kanssa, jos niitä haluaa pakastaa, Kiiskinen kehottaa.

Ruusulan tilan marjoja ei käytetä kylmiössä, vaan ne kypsytetään kokonaan pellossa, mikä takaa marjan makeuden.

–  Markkinoilla on paljon hyvää, viilennettyä marjaa. Pellossa kypsytetyissä sokeritasot kuitenkin pysyvät optimaalisena, Kiiskinen kertoo.

Ruusulan tilallakin seuraavat kaksi viikkoa ovat pääsatoviikkoja, jonka jälkeen tulee loppusatoja. Loppua kohti mansikat pienenevät ja vähenevät.

Myös Kiiskinen korostaa, että marjatilannetta kannattaa seurata aina tilakohtaisesti.

Pohjoisessa pääsesonki on käynnissä seuraavan kahden viikon aikana.

Pohjois-Pohjanmaan Lumijoella on tehty ensimmäisiä poimintoja. Lännentilan Klaus Karjula kertoo, että kylmä ja märkä kevät verotti satoa eikä siitä tule yhtä hyvää kuin viime kesänä.

Karjula kertoo, että marja on helteillä pienempää. Koko ei kuitenkaan vaikuta marjan makuun juurikaan.

–  Tuntuu, että helteet alkavat olemaan normaali ja hellejakso aina johonkin väliin kesää tulee, Karjula toteaa.

Usein sesonki ei ole vielä pohjoisemmassa käynnissä, kun siitä jo etelässä uutisoidaan. Luonto ei ole yhtä armollinen mansikan kasvatukselle kuin etelämmässä. Pohjoisessa mansikkaa viljellään omalla aikataululla ja paikalliset markkinat ovat tärkeät.

–  Jos viljelyssä onnistuu, on mansikan viljely täällä mukavaa puuhaa, Karjula hymyilee.