Harriet Lonka: Suomi katsoo turvallisuutta yhä tykinpiipun läpi
Nainen vaietkoon seurakunnassa. Onko tämä Suomen turvallisuuskeskustelun ohjenuora?
Katsotaanpa vaikka salaperäistä tp-utvaa, tasavallan presidentin johdolla istuvaa ulko- ja turvallisuuspoliittista ministerivaliokuntaa.
Nuijaa pitelevän presidentti Sauli Niinistön seurana pyöreän pöydän ympärillä on seitsemän veljestä: pääministeri Juha Sipilä, ulkoministeri Timo Soini, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, puolustusministeri Jussi Niinistö, valtiovarainministeri Petteri Orpo, maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja elinkeinoministeri Olli Rehn.
Entä median turvallisuuspoliittiset suosikit?
Pysyviä kommentaattoreita ovat viran puolesta presidentti, ulkoministeri, puolustusministeri, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva sekä konkarikansanedustajat Eero Heinäluoma, Seppo Kääriäinen ja Erkki Tuomioja. Niin, ja sivusta huutelee ex-valtiosihteeri Risto Volanen. Miehiä kaikki.
Sitäkin voi kysyä, katsotaanko suomalaista turvallisuuspolitiikkaa tykinpiipun läpi, sotilasmantteli päällä. Keskustelua – valmisteluakin – hallitsevat sotilaalliset asiat: Ukraina, Syyria, Venäjä, Nato, ilmatilaloukkaukset, hävittäjähankinnat, muu varustelu, nyt jopa Ahvenanmaan demilitarisoinnista luopuminen.
Muutoksen tuulet puhaltavat. Turvallisuuskäsite on laajentunut. Kokonaisturvallisuus ja yhteiskunnan sietokyky ovat nousseet sotilaallisen turvallisuuden rinnalle.
Myös naiset ovat aktivoituneet. Vuoden 2016 aikana julkaistiin kolme naisten tekemää väitöskirjaa turvallisuuspolitiikasta.
Yhteiskuntaturvallisuuden seuran puheenjohtaja Harriet Lonka, 52, teki opinnäytteensä Valtioneuvoston turvallisuusstrategiatyöstä lainsäädännön muokkaajana.
Lonka on peruskoulutukseltaan geologi, kallioperän tutkija. Luonnontieteilijä lähti kuitenkin riskienhallinnan ammattitöiden innoittamana tarkastelemaan hallintotieteellistä maailmaa. Lisensiaattityö valtioneuvoston strategiatyöstä valmistui 2012.
Väitöskirja tarkastelee turvallisuusstrategiatyötä valtioneuvoston johtamisen välineenä sekä erityisesti strategian toimeenpanoa lainsäädännön kautta. Aineistona ovat muun muassa kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköiden kokemukset kokonaisturvallisuuden kehittämisestä.
Näkökulmana on, että valtioneuvosto (hallitus) on ministeriöidensä kautta hallinnon ylin johtaja.
Lonka sanoo, että Aasian tsunamikatastrofi joulukuussa 2004, Vanhasen hallituksen aikana, on keskeinen virstanpylväs hallinnonrajat ylittävän turvallisuusstrategian kehittämisessä Suomessa.
Tällainen yhteistyö on tänä päivänä hänen mielestään jopa koko kansallisen olemassaolon kannalta äärimmäisen tärkeä asia.
Hän katsoo, että yhä on tehtävää. Lonka kummastelee, kuinka vähän puhutaan järjestelmän kehittämisestä.
Hän laittaa tikun nokkaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan, utvan.
– Tasavallan presidentti on kaapannut utvan, Lonka täräyttää.
Tasavallan presidentti on kaapannut utvan.
Harriet Lonka
Nykyään utva kokoontuu vain presidentin johdolla. Puhutaan tp-utvasta.
– Mutta sen perusolemus meidän parlamentaarisessa demokratiassamme on, että se on valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta. Sen pitäisi istua myös utvana ilman presidenttiä, pääministerin johdolla, Lonka puhisee.
– Utvan pitäisi harjoittaa kokonaisturvallisuuden poliittista ohjausta turvallisuuskomitean suuntaan. Nyt kollegiaalinen poliittinen ohjaus puuttuu. Tietysti voidaan kehittää jokin muukin poliittisen ohjauksen systeemi, mutta jotenkin parlamentaarisen poliittisen johdon pitäisi tämä asia omistaa.
– Poliittinen ohjaus ei nyt jaksa olla kiinnostunut, miten koko paletti pelaa yhteen, vaikka valtioneuvosto on hallinnon korkein ohjaaja, hän harmittelee.
Lonka katsoo, että ministerivaliokunnan ohjausta tarvittaisiin myös alueelliseen varautumiseen, kun uudet maakunnat käynnistävät toimintansa.
Utvan keskeisenä puutteena Lonka pitää sitä, että sisäisen turvallisuuden ministeri, sisäministeri, ei edelleenkään ole valiokunnan pysyvä jäsen.
Turvallisuuskomitea aloitti toimintansa vuonna 2013. Sen varhaisempi edeltäjä on puolustusneuvosto, joka perustettiin jo 1924.
Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa puolustusneuvoston tehtävät jaettiin utvalle ja Turvallisuus- ja puolustusasiain komitealle. Jälkimmäisen työtä jatkaa nyt turvallisuuskomitea, joka asetettiin valtioneuvoston asetuksella tammikuussa 2013.
Kuukausittain kokoontuvan komitean tehtävänä on avustaa kokonaisturvallisuutta ja varautumista koskevissa asioissa valtiojohtoa sekä toimia häiriötilanteissa asiantuntijaelimenä.
Turvallisuuskomitea pyörii puolustusministeriön yhteydessä. Sen puheenjohtaja on puolustusministeriön kansliapäällikkö, kenraalimajuri Jukka Juusti. Pääsihteeri Vesa Valtonen on everstiluutnantti. 19-jäsenisen komitean jäseniä ovat muun muassa kaikki kansliapäälliköt, tasavallan presidentin kansliapäälliköstä alkaen.
Kansliapäälliköt ovat virkamiehiä, jotka tuskin kokevat itseään valtioneuvoston edustajiksi. Ainoa poliittinen sakara komiteaan ulottuu pääministerin valtiosihteerin Paula Lehtomäen kautta. Hän on komitean varapuheenjohtaja.
Lonka arvostelee sotilaiden hallitsevaa asemaa komitean työssä.
– Jos kokonaisturvallisuuden ideaa halutaan aidosti edistää, se pitäisi irrottaa sotilaiden ohjauksesta, hän sanoo.
Longan mielestä turvallisuuskomitean puheenjohtajuutta voitaisiin kierrättää kansliapäälliköiden kesken ja pääsihteerin tehtävä tulisi avata muillekin kuin sotilaille. Lisäksi turvallisuuskomitean luonteva toimintaympäristö olisi pääministerin johtama valtioneuvoston kanslia, ei puolustusministeriö, hän katsoo.
Tarkoitatteko, että tänä päivänä kokonaisturvallisuuttamme katsotaan yhä tykinpiipun läpi?
– Sitä minä tarkoitan.
Haastattelu ilmestyi alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä 28.10. Lehden voi tilata täältä .