Hankalien tilanteiden Nerg siirtyy sote-uudistuksen johtoon

”Kun näen haasteellisia asioita, haluan mennä tekemään itse oman palani”
Politiikka

Joulun alla sisäministeriön kansliapäällikön tehtävät jättänyt Päivi Nerg valmistautuu aloittamaan valtiovarainministeriön alivaltiosihteerinä. Takana on turvapaikanhakijakriisin hoitoa, edessä sote-uudistuksen vetämistä.

Tunnetko viehätystä erityisen hankalia tehtäviä kohtaan?

– Tunnistan sen, että kun näen haasteellisia asioita ja koen, että minulla voisi olla niiden hoitamiseen vahvuuksia, haluan mennä itse tekemään itse oman palani ja kokeilemaan, onnistuisiko joku asia sitten paremmin, Nerg sanoo.

Sote- ja maakuntauudistuksessa Nerg haluaa vahvistaa ainakin ulkoista viestintää. Hänen mielestään keskustelu kulminoituu liiaksi valinnanvapauteen.

– Ulkoapäin näyttää, että uudistus on poliittista peliä. Mutta nyt kun katson sitä sisältäpäin, se ei näytä siltä. Tapahtuu paljon hyviä asioita teknologian, digitalisaation ja kokeilujen puolella. Maakuntia rakennetaan hurjan isolla innolla.

Syksyn 2015 turvapaikanhakijakriisi nosti Nergin virkamiehenä esiin ennakoimattomalla tavalla. Nerg katsoo taaksepäin akuutin kriisin hoitoa melko tyytyväisenä – ainoastaan joitain asioita olisi tehty aikaisemmin, jos tulijoiden määrä olisi ymmärretty ennalta.

Kriisi teki Nergistä myös median vakiokasvon. Palautetta tuli paljon, ja osa siitä oli raakaa. Mukana oli myös uhkaavia viestejä, jotka päätyivät poliisille, ja Nergin suojautumisastetta jouduttiin nostamaan.

– Joka kerta, kun antoi julkisesti lausunnon jossain, tiesi että ihan sama mitä ja millä sanoilla sanot, niin jompikumpi puoli rupeaa niin sanotusti huutamaan.

Nerg kertoo päätyneensä yhdessä ministeriön viestinnän kanssa muutaman kerran myös kokeiluihin, joissa hän vetäytyi julkisuudesta, jotta tilanne hetkeksi rauhoittuisi.

– Mutta me näimme, että se tilanne vaan paheni, kun kukaan virkamies ei ollut julkisuudessa. Me halusimme kuitenkin suojella sitä porukkaa, joka tekee operatiivista työtä, etteivät he altistuisi siihen. Piti vain palata takaisin, Nerg sanoo.

– Ja sitten oppi siihen, ettei halunnut antaa lausuntoja perjantai-iltana, koska halusi viikonlopun jotenkin rauhoittua.

Esimakua ryöpytyksestä Nerg oli saanut jo aiemminkin, aloittaessaan sisäministeriössä. Hänen nimityksestään nousi vuonna 2012 kohu, jossa etenkin oppositio syytti sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) tehneen poliittisen virkanimityksen, jossa hakijoiden osaaminen jäi sivuseikaksi.

Nerg kertoo ryöpytyksen tuntuneen silloin todella epäoikeudenmukaiselta, mutta ministeriön sisällä hän ei kokenut painetta osoittaa kenellekään mitään.

– Niillä ihmisillä oli täysi tieto osaamisestani ja siitä, mitä olin tehnyt. Piti osoittaa vain se, että olin erilainen johtaja kuin ehkä joku poliisitaustainen johtaja, olla se mikä olin.

Nerg ehti olla kristillisdemokraattien jäsen muutaman kuukauden ajan pyrkiessään eduskuntaan vuonna 2007. Hän kuvaa ehdokkuutta kokeiluksi, jossa hän yritti ehkä naiivistikin suojautua poliittiselta leimautumiselta lähtemällä pikkupuolueen ehdokkaaksi.

Nergin mukaan kokemus opetti paljon poliittisesta toiminnasta ja on ollut hyödyksi virkamiesuralla.

– Se maailma oli minulle niin outo. Niiden vaalien jälkeen minulle oli itsestään selvää, että politiikka ei ole minun maailmani. Mutta se oli tosi avartava kokemus.