Häkkänen Trumpin Iran-puheista: Tilanne on jännitteinen
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) arvioi, että Iranin kyky vastaiskuihin on tullut Yhdysvalloille ja presidentti Donald Trumpille yllätyksenä. Häkkäsen mukaan tilanne on sen takia jännitteinen. Hän kommentoi asiaa toimittajille eduskunnassa tiistaina.
– Tämä tilanne on varmasti tullut USA:lle jossain määrin myös yllätyksenä, että Iran kykenee noin tehokkaasti puolustautumaan ja jatkamaan vastaiskuja, Häkkänen sanoi.
Trump on uhannut Irania esimerkiksi iskuilla maan voimalaitoksiin ja infrastruktuuriin. Taustalla on Yhdysvaltojen vaatimus Hormuzinsalmen avaamisesta.
Maanantaina Trump sanoi tiedotustilaisuudessa, että koko Iran voidaan tuhota yhdessä yössä ja että se yö voi koittaa tiistaina Yhdysvaltain aikaa. Trump jatkoi uhkauksiaan tiistaina.
– Siinä on tullut tietysti aika voimakkaita lausuntoja myös liittyen Natoon sekä Hormuzinsalmen hallintaan ja avaamiseen ja Nato-liittolaisten mahdolliseen apuun tästä. Tällä hetkellä tilannetta pyritään enemmän tai vähemmän rauhoittamaan myös niin, että se ei heijastu Naton sisäiseen toimintaan, Häkkänen sanoi.
Häkkäsen mukaan Suomeen ei ole kohdistunut erityisiä Hormuzinsalmeen liittyviä pyyntöjä.
– Kaikki tietävät meidän asemamme ja sen, että kalustomme ja henkilöstömme on sidottu lähialueemme valmiuteen ja puolustuksen ylläpitämiseen.
Häkkäsen mukaan on vakava merkki, mikäli Yhdysvallat iskee siviilikohteisiin. Häkkänen mainitsee kansainvälisen oikeuden rajoitteet ja uskoo Yhdysvaltojen nyt arvioivan, mihin kohteisiin se Iranissa iskee.