Filippiinien maanjäristyksen kuolonuhrien määrä nousi yli 50:n
Kaakkois-Aasiassa Filippiineillä maanjäristyksessä kuolleiden ihmisten määrä on noussut 55:een. Asia selviää hallinnon perjantaina julkaisemista luvuista. Lisäksi noin 30 ihmisen kerrotaan olevan kateissa.
Voimakas maanjäristys iski Etelä-Filippiineillä Mindanaon saaren rannikolle paikallista aikaa maanantaiaamuna. Järistyksen voimakkuus oli 7,8, ja sitä seurasi voimakkaiden jälkijäristysten sarja. Myös tsunamivaroituksia annettiin lähialueilla.
Ihmisiä on kuollut muun muassa maanvyörymissä ja sortuneiden rakennusten alle. Sateet ja jälkijäristykset ovat hankaloittaneet pelastustoimia.
Pahasti kärsineessä Saranganin provinssissa paikallinen pelastusviranomainen sanoo etsintöjen jatkuvan, vaikka todennäköisyys eloonjääneiden löytämiseen on vähäinen.
– Maanjäristyksestä on kulunut monta päivää, joten on ihme, jos yksikään heistä saadaan pelastettua hengissä, hän sanoo.