Expressenin mielestä Sanna Marin voisi sijaistaa naapurimaan päättäjiä EU-kokouksen jälkeenkin: "Rakas Suomi, auta Ruotsia vähän pidempään"

Politiikka

Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) edustaa myös Ruotsin virkaveljeä Stefan Löfveniä (sd.) Euroopan unionin valtionpäämieskokouksessa tämän ollessa estynyt äitinsä hautajaisten vuoksi.

Tästä Iltapäivälehti Expressen on saanut syyn pyytää itäistä pikkuveljeä pysymään Ruotsin rinnalla pidempäänkin. Lehden mielestä on monia politiikanlohkoja, joilla asiat hoituisivat paremmin suomalaisten johdolla.

Pääkirjoitussivullaan lehti listaa asioita, jotka Suomi on hoitanut Ruotsia paremmin. Esimerkiksi poliiseja on Suomessa vähemmän kuin muualla Euroopassa, mutta silti lähes kaikki murhat (98 prosenttia) saadaan selvitetyksi ja myös iso osa asuntomurroista ratkaistaan.

Toisin on lehden mukaan Ruotsissa.

Suomen meriittilistalle Expressen nostaa myös hyvin hoidetun asuntopolitiikan (asunnottomien määrä vähentynyt 30 vuodesssa 70 proesnttia), koulujärjestelmän (edelleen Pohjolan paras) ja tehokkaan puolustuksen.

Lehti kiittelee Suomea muun muassa siitä, että se on panostanut yleiseen asevelvollisuuteen ja kertausharjoituksiin sillä aikaa kun Ruotsi on pistänyt paukkuja kansainvälisiin puolustusvaihtoehtoihin.

Myös koronan hoidossa Suomi on lehden mielestä ainakin toistaiseksi pärjännyt hienosti.

Expressen päättää kirjoituksensa toteamalla, että pohjoismaisittain aina edellä kulkeneen Ruotsin on syytä välillä luopua itsetyytyväisyydestään ja ottaa mallia naapureistaan.