EU myönsi olleensa yhteydessä Afganistanin Taleban-hallintoon turvapaikanhakijoiden palauttamiseksi
Euroopan unionin edustaja myönsi maanantaina, että unioni on ollut alustavasti yhteydessä Afganistanin Taleban-hallintoon, jotta maahan voitaisiin palauttaa sellaisia turvapaikanhakijoita, joiden hakemus on hylätty.
Unionin edustajan Markus Lammertin mukaan Euroopan komissio pyrkii parhaillaan edistämään jäsenmaiden yhteistyötä asiassa.
Yhteensä 20 EU:n jäsenmaata on lähettänyt Belgian aloitteesta unionille kirjeen, jossa sitä vaaditaan ryhtymään toimiin sekä vapaaehtoisten että pakotettujen palauttamisten mahdollistamiseksi.
– Emme voi palauttaa Afganistanin kansalaisia edes sen jälkeen kun he ovat saaneet tuomion rikoksesta. Tämä syö yleistä luottamusta turvapaikkajärjestelmään ja vaikuttaa yhteiseen turvallisuuteemme. Euroopan on nyt aika toimia yhdessä, vaati Belgian maahanmuutosta vastaava ministeri Anneleen Van Bossuyt.
Afganistaniin tehdyt pakkopalautukset ovat saaneet kritiikkiä YK:lta ja ihmisoikeusjärjestöiltä, sillä maan ihmisoikeustilanne on yönsynkkä.