Evan kysely: Valtaosa suomalaisista huolissaan julkisesta velasta – hallituspuolueiden kannattajat keskimäärin valmiimpia kiristämään veroja ja kasvattamaan velkataakka, poikkeuksena keskustan kannattajat
Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista arvioi, että julkisen talouden velkaantuminen on suuri huoli, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan arvo- ja asennetutkimuksesta.
Sen sijaan suomalaiset jakaantuvat voimakkaasti kysyttäessä pitääkö velkaa purkaa korottamalla veroja vai leikkaamalla palveluja ja etuuksia.
Tutkimuksen mukaan suomalaisista 42 prosenttia korottaisi veroja ja 37 prosenttia leikkaisi palveluja ja tulonsiirtoja.
Henkilökohtaisesti omien verojensa nostamiseen on valmiita vain reilu viidennes vastaajista. 57 prosenttia torjuu ajatuksen.
– Vastauksissa näkyy ilmiö, että kansalaiset kiristäisivät muiden veroja, mutta harva on valmis itse maksamaan enemmän veroja, sanoo Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.
Hallituspuolueiden kannattajat ovat keskimäärin valmiimpia kiristämään veroja ja kasvattamaan velkataakkaa. Poikkeuksena ovat keskustan kannattajat.
Suurin muutos on tapahtunut perussuomalaisten kannattajien joukossa. Heistä yli 60 prosenttia on valmiita leikkauksiin velan saamiseksi kuriin. Vastaavassa tutkimuksessa vuonna 2019 vain runsas kolmannes oli valmis leikkauksiin.
Vain viidesosa suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen julkisen velan kasvulla ei ole suurta väliä, sillä korkotaso pysyy alhaisena vielä pitkään.
Väitteen tyrmää puolet, mutta kohtuullisen iso osuus (29 prosenttia) ei ota siihen kantaa. Selvimmin eri mieltä väitteen kanssa ovat perussuomalaisten (82), kokoomuksen (78 ) ja keskustan (75) äänestäjät.
Vastaukset kerättiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yli 2 000 suomalaista, ja tulosten virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Aineisto kerättiin 16.–28. lokakuuta viime vuonna.