Historioitsija varoittaa Venäjän nuoresta fasistisesta sukupolvesta – "Ennennäkemättömän väkivaltainen ja aatteellinen"
Venäjällä elää ja kasvaa lasten ja nuorten ”fasistinen” sukupolvi, joka on ennennäkemättömän väkivaltainen ja aatteellinen, sanoo historioitsija ja Venäjä-tuntija Ian Garner.
Jos Venäjä kykenee selviämään Ukrainan sodasta ja muista kriiseistään vielä seuraavat 5–10 vuotta, tämä Garnerin Z-sukupolveksi kutsuma joukko aikuistuu.
– Se ei enää muistaa aikaa, jolloin äärinationalismi ei ollut Venäjällä normi, Garner sanoo STT:lle.
Hänen mukaansa on varmaa, että nuorille syötettävä nationalismista, sodasta, marttyyriudesta ja uudestisyntymisestä koostuva keitos vaikuttaa vielä pitkälle Vladimir Putinin jälkeiseen aikaan.
Garnerin mukaan parasta, mitä länsi voi juuri nyt tehdä, on auttaa Ukrainaa voittamaan sota ja pakottaa Venäjä muuttumaan siten, ettei se enää olisi välitön sotilaallinen uhka.
– Ja myös demilitarisoimaan Venäjän kulttuuri, koska siellä se todellinen ongelma on, Garner sanoo.
Garner kuvaa kirjassaan sitä, miten internet-ajan venäläisnuoret on saatu omaksumaan aiempien sukupolvien ajattelutavat.
Poliittiset päättäjät eivät juuri vetoa, joten idoleiksi on valjastettu voimistelun olympiavoittajan Nikita Nagornyin kaltaisia esikuvia. Tarjolla on myös täydellistä ortodoksista perhe-elämäänsä verkkoon jakavia ”momfluenssereita”.
Keskeinen rooli uusvanhojen asenteiden omimisessa on sosiaalisella medialla, erityisesti Tiktok-sovelluksella. Sitä käyttää myös sotilaallisesti toimiva Junarmija. Tällä 8–17-vuotiaille suunnatulla nuorisoarmeijalla on arviolta jo 1,6 miljoonaa jäsentä.
– Kun katsoo Junarmijan Tiktok-julkaisuja, ne ovat esteettisesti täysin identtisiä sille, mitä läntinen käyttäjä odottaisi näkevänsä, Garner luettelee.
Nuori käyttäjä saa tutun kokemuksen, eikä siirtyminen läntisen nettikulttuurin piiristä kotimaiseen ole vaikeaa. Isänmaallisuuden, sodan ja uskonnon kieltä täynnä olevaa sisältöä ei osata kyseenalaistaa, ja fasistista ideaa toistetaan jokaisella tykkäyksellä ja jakamisella.
– Olemme venäläisiä, joten Jumala on kanssamme. Venäjän on voitettava, koska se voittaa aina. Se johtuu jumalallisesta johdatuksesta, Garner kuvailee esimerkkiä.
Hänen mukaansa Tiktok on pahin, koska algoritmit huolehtivat siitä, että kun on katsonut muutaman Junarmijan videon, ei muuta enää näekään. Samalla kokee olevansa osa jotain suurempaa.
– Mitä voimme tehdä? Emme juuri mitään, kun puhutaan Tiktokista Venäjä sisällä, Garner myöntää.
Jotta nuorison aivopesu ei jäisi vain somen varaan, viestiä välitetään myös perinteisemmin menetelmin. Garnerin mukaan koulussa jokainen opetetaan ymmärtämään, että sota on tärkeä.
– Kun nämä nuoret venäläiset kasvavat aggressiivisuuden, patriotismin, uskonnon ja vainoharhaisuuden maailmassa – ja mahdollisesti vakavasti otettavilla sotilastaidoilla varustettuina – voimmeko odottaa heidän omaksuvan humanitaarisia arvoja tai tuomitsevan kansakuntansa Ukrainassa tekemät vääryydet, Garner kysyy kirjassaan.
Venäjän valtionuskonto on Garnerin mukaan toinen maailmansota. Venäjällä ei sanota ”ei koskaan enää” vaan ”me voimme tehdä sen uudelleen”.
Junarmijan verkkosivulla esitellään Ukrainassa kuolleita nuorisoarmeijan entisiä jäseniä. Viesti on Garnerin mukaan selvä: nykynuorilla on nyt tilaisuus olla yhtä hyviä kuin heidän natsi-Saksaa vastaan taistelleet ja kuolleet isovanhempansa.