Sota tuo oman ristiriitaisen tunnelmansa pääsiäisen viettoon, arkkipiispa Tapio Luoma sanoo – kirkon johtaja kantaa huolta vihapuheesta ja "vaihtoehtoisista totuuksista"

Venäjän ortodoksikirkon johtajan patriarkka Kirillin sotaa tukevat lausunnot ovat järkyttäneet arkkipiispaa
Kirkko

Ristiriitaisiksi kuvailee tunnelmiaan tämän pääsiäisen alla arkkipiispa Tapio Luoma. Tulossa on kristikunnan yhteinen, odotettu ja suuri juhla, ja samaan aikaan Ukrainassa käydään sotaa, jonka Venäjä on aloittanut.

–  Tämä tuo aivan oman sävynsä tämänkertaiseen pääsiäisen viettoon. Sota on nyt meitä hyvin lähellä, ja sen takia se varmaan koskettaa erityisellä tavalla meitä suomalaisia, hän sanoo.

Luoma uskoo, että myös muualla kuin Suomessa pääsiäisen viettoon mennään aika ristiriitaisin tunnelmin.

–  Mutta joka tapauksessa ajattelen, että nyt jos koskaan tarvitaan pääsiäisen sanomaa ja viestiä.

Pääsiäisyöhön päättyvä hiljainen viikko tiivistää arkkipiispan mukaan puhuttelevalla tavalla ihmisen kokemuksen kautta aikain eli sen, että toisaalta elämään kuuluu erittäin synkkiä sävyjä.

Hiljaisen viikon sanomassa mennään ensin yhä syvemmälle kipuun ja kärsimykseen, ja lopulta tulee pitkäperjantai, jolloin ajatellaan, että kaikki on mennyt ja synkkyys on saanut vallan.

–  Mutta sitten, vastoin kaikkia odotuksia ja vastoin kaikkia loogisia päätelmiä, tapahtuukin pääsiäisyön ihme. Luulen, että tämä on nyt juuri se, mitä kaivataan. Uskoisin, että tänä pääsiäisenä tulee erityisellä tavalla esiin toivo ja usko siihen, että sittenkin rauha voi palautua ja että kuoleman voima ei jää päällimmäiseksi. Sen sijaan päällimmäiseksi jää toivo ja uuden elämän ja alun mahdollisuus, Luoma sanoo.

Venäjän ortodoksikirkon johtaja patriarkka Kirill on sodan alkamisen jälkeen herättänyt kohua sotaa tukevilla lausunnoillaan.

–  On tunnustettava, että patriarkka Kirillin lausunnot ovat järkyttäneet minua ja totta kai kristittyjä kaikkialla maailmassa, Luoma sanoo.

Hän toki huomauttaa, että presidentti Vladimir Putinin ja Venäjän virallisen politiikan arvostelu on Venäjällä tällä haavaa vaarallista. Tämän takia Luoma uskoo, että monet vähemmistökirkkojen ja vähemmistöuskontojen johtajat ovat joutuneet vaikenemaan sodasta. Ja ne, jotka ovat julkisesti vastustaneet sotaa, joutuvat pelkäämään turvallisuutensa puolesta tai ovat paenneet maasta.

–  Oleellista Kirillin kohdalla on, että hän ei ole tuominnut sotaa eikä edes vaiennut siitä, mikä olisi ollut ymmärrettävää, jos hän todella olisi jollain tavalla omaehtoisesti halunnut kritisoida edes mielessään tätä sotaa.

Sen sijaan Kirill on Luoman mukaan aktiivisesti sanoittanut ääneen hyökkäyksen taustalla olevia motiiveja.

–  Hän on tullut antaneeksi uskonnollista perustelua Venäjän hyökkäykselle.

On tunnustettava, että patriarkka Kirillin lausunnot ovat järkyttäneet minua ja totta kai kristittyjä kaikkialla maailmassa, arkkipiispa Tapio Luoma sanoo. LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Luoman mukaan on käsittämätöntä, että tällä tavalla kristinusko valjastetaan nationalistisen imperialistisen hyökkäyssodan välineeksi.

–  Hän (Kirill) on uskonnollisista näkökulmista käsin vastustanut voimakkaasti liberaalia länttä ja demonisoinut sitä. Lisäksi yhtenä piirteenä tässä tietysti on vähemmistöjen, erityisesti seksuaalivähemmistöjen, oikeuksien kieltäminen. Lännen väitetyn rappion näkeminen jonkinlaisena syynä ja oikeutuksena sille, että voidaan ryhtyä sotaan, menee tietysti tähän käsittämättömyyden kategoriaan niin ikään, Luoma sanoo.

Mielenkiintoista hänen mukaansa on se, että Venäjän nykyjohto presidentti Putinia myöten toistaa tätä sama. Siinä jaetaan yhteinen todellisuuskäsitys.

–  Se, että patriarkka näyttää hyväksyvän ihmisten surmaamisen osana tällaista maailmankuvaa ja maansa intressien edistämistä, on ollut suoranainen yllätys. Ei tällaista olisi osannut odottaa suuren ja merkittävän kirkon johtajalta, Luoma sanoo.

Suomessa on puhuttu viime aikoina paljon vihapuheesta ja ”vaihtoehtoisista totuuksista”.

Luoman mukaan Venäjän hyökkäyssota osoittaa, että sota voi olla seurausta siitä, jos yhteiskunnassa annetaan vihapuheen ja esimerkiksi toisen kansakunnan tai toisen kansanryhmän demonisoimisen jatkua esteettä ja jos vielä media valjastetaan ”vaihtoehtoisten totuuksien” eli valheiden syytämiseen.

Luoma näkee entisen Neuvostoliiton ja tämän päivän Venäjän hallintojen välillä eroa.

–  Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri valtiojohtajana ei ollut yksinvaltias siinä mielessä, että hänellä oli ympärillään muita johtajia, jotka vähän kontrolloivat, mitä pääsihteeri teki. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että autoritaarisuudessaan nykyinen Venäjä on mennyt Neuvostoliitonkin ohitse.

Lisäksi Luoma muistuttaa, että Neuvostoliitolla oli selkeä ideologia eli kommunismi, joka pyrki omien väittämiensä mukaan tekemään maailmalle hyvää.

–  Nyt Venäjällä kohdattava ideologia on voimakasta nationalismia, joka ei edes yritä peitellä sitä, että se haluaa hyvää vain itselleen.

Erityisen huolestuttavana Luoma pitää sitä, että valtiovallan toimin Venäjällä on suljettu monia mediataloja.

–  Näin on haluttu varmistaa, että on olemassa ainoastaan yksi virallinen totuus. Ja se on kieltämättä asia, joka on tässä erityisen huolestuttavaa, hän sanoo.