Elokuva taikoi itselleen miljardituoton 20 vuotta sitten – muistatko tarinan nuoresta velhosta?
Eräs teini- ja nuorisoilmiö veti 20 vuotta sitten mukaan myös aikuiset samoin kuin isommat ja pienemmät lapset.
Harry Potterin suosio on säilynyt näihin päiviin, vaikka huippu nähtiinkin 2000-vuosikymmenellä. Kirjasarjana alkanut Potter levisi myös elokuviin ja peleihin, ja tietysti fanitaiteen moniväriseen maailmaan.
Tasan 20 vuotta sitten, 16. marraskuuta 2001 ensimmäinen Harry Potter-elokuva sai ensi-iltansa.
Elokuvasta tuli suorastaan ennätyselokuva. Julkaisuaikanaan Harry Potter ja viisasten kivi saavutti kakkossijan kaikkien aikojen parhaiten tuottaneiden elokuvien listalla. Vain vuonna 1997 ilmestynyt Titanic oli tuottanut enemmän.
Tällä hetkellä ensimmäinen Potter-elokuva on parhaiten tuottaneiden elokuvien listan sijalla 45. Tuottoa tuli melkein miljardi, eli 975 miljoonaa dollaria. Euroiksi käännettynä summa on 852 miljoonaa.
Harry Potterin taru alkoi vuonna 1990, kun brittiläinen J. K. Rowling sai idean velhopojasta ja velhokoulusta junamatkalla Manchesterista Lontooseen. Ruuhkaisessa junassa hänen mieleensä pälkähti idea pienestä, ruipelosta ja tummahiuksisesta pojasta, joka ei tiennyt olevansa velho.
Idea jalostui vuosien mittaan ja Rowling kirjoitteli tarinaansa aina välillä eteenpäin. Muutettuaan Edinburghiin Skotlantiin Ison-Britannian saaren pohjoisosaan 1990-luvun puolivälissä Rowling päätti, että hän saa kirjansa valmiiksi.
Kirjoittaminen oli hidasta, sillä hän kirjoitti kaiken ensin käsin ja sitten puhtaaksi vanhanaikaisella kirjoituskoneella. Kun kirja lopulta valmistui, hän tarjosi sitä peräti kahdelletoista kustantamolle ennen kuin Bloomsbury Publishing teki Harry Potterista ja viisasten kivestä 1500 punnan eli vajaan 1800 euron tarjouksen.
Menestystarinoiksi nousseita asioita on aiemminkin hylätty Britteinsaarilla. Historian menestynein musiikkiartisti, The Beatles-yhtye, ehdittiin tyrmätä monen musiikinjulkaisijan toimistossa 1960-luvun alussa, ennen kuin pieni Parlophone Records teki historiansa parhaan ratkaisun tarjoamalla Beatlesille levytyssopimusta. Pienestä yhtiöstä tuli suuri. Bloomsbury Publishingin tarina meni samalla tavalla kun kustantamo päätti ottaa Potterin julkaistakseen.
Kirjasarjan esikoisteos julkaistiin kesäkuussa 1997. Kustantaja sai Joanne Rowlingin käyttämään kirjailijanimeä J. K. Rowling, sillä selkeästi naiskirjailijalle kuuluva nimi olisi saanut kustantajan mielestä poikayleisön pitämään kirjaa vain tytöille tarkoitettuna teoksena.
Harry Potter ja viisasten kivi menestyi heti hyvin ja oli myös arvostelumenestys. Kirja sai myös eri palkintoja.
Jos Beatlesista tuli beatlemania 1960-luvun puoliväliin mennessä, pottermania syntyi viimeistään kahden seuraavan kirjan jälkeen 1900-luvun loppumetreillä. Harry Potter ja salaisuuksien kammio ilmestyi vuonna 1998 ja Harry Potter ja Azkabanin vanki 1999. Neljäs Potter ilmestyi vuonna 2000. Sitä seuraavaa kirjaa piti odottaa kolme vuotta, sillä Rowlingia rasitti muun muassa plagiointioikeudenkäynti, jonka tämä kuitenkin voitti.
Harry Potter ja liekehtivä pikari ilmestyi niihin aikoihin, kun ensimmäistä Potter-elokuvaa alettiin valmistella. Vuonna 1999 Warner Bros.-elokuvayhtiö oli ostanut oikeudet elokuvaan ensimmäisestä Potter-kirjasta miljoonalla punnalla, ja vuonna 2000 Chris Columbus valittiin ohjaamaan kyseinen elokuva.
Tuotanto kohtasi kuitenkin pahan ongelman. Kuvausten piti alkaa kolmen kuukauden kuluttua, mutta pääroolin esittäjäksi ei ollut löytynyt ketään sopivaa näyttelijää. 11-vuotiasta Harrya näyttelemään oli tärkeää löytää sopiva lapsinäyttelijä, mutta tehtävä alkoi tuntua mahdottomalta etsintöjen kariutuessa tuon tuosta.
Tuottaja David Heyman ja käsikirjoittaja Steve Kloves kävivät katsomassa erästä näytelmää ja tapasivat teatterissa Heymanin tutun, kirjallisuusalalla työskennelleen Alan Radcliffen ja tämän pojan. Heyman kiinnitti huomionsa Radcliffen poikaan, ja aikoi kysyä, haluaisiko tämä hakea Harry Potterin roolia, mutta perhe oli ehtinyt jo lähteä. Seuraavana päivänä Heyman soitti Radcliffeille ja esitti kysymyksensä.
Vuonna 1989 syntynyt Daniel Radcliffe oli esiintynyt jo vuonna 1999 Charles Dickensin klassikkoteoksesta David Copperfieldista tehdyssä televisioelokuvassa. Häntä oli pyydetty Harry Potterin roolin koekuvauksiin jo aiemmin, mutta vanhemmat olivat tarjouksen torjuneet.
Nyt vanhemmat taipuivat ja Daniel pääsi koekuvauksiin. Hän oli lopulta itsestäänselvä valinta Harryn rooliin, ja myös Rowlingin mielestä paras mahdollinen Harry.
Rowlingin toiveesta kuvaukset tehtiin Yhdistyneen kuningaskunnan lähialueilla, ja vain brittiläisillä ja irlantilaisilla näyttelijöillä.
Elokuvaan saatiin mukaan koko joukko tunnettuja näyttelijöitä.
Tylypahkan velhokoulun rehtoriksi Albus Dumbledoreksi nousi irlantilainen Oscar-palkinnon saajaksikin kahdesti ehdolla ollut, klassikkoelokuvissa esiintynyt ja MacArthur Park-hittilaulustakin tunnettu Richard Harris. Potter-elokuvasarja sai jatkoa kahdeksan osan verran, mutta Harris kuoli jo toisen elokuvan jälkeen vuonna 2002 72 vuoden iässä. Häntä seurasi Dumbledorena Michael Gambon.
Harrisin lapsenlapsi oli uhannut lopettaa isoisälleen puhumisen, jos tämä ei ottaisi Dumbledoren roolia vastaan. Harris ei voinut jättää roolia.
Vararehtori Minerva McGarmivan roolin näytteli monesta klassikkotuotannosta tunnettu ja kahdesti Oscar-palkinnon voittanut Maggie Smith. Riistanvartija Rubeus Hagridin roolissa nähtiin James Bond-elokuvistakin tuttu Robbie Coltrane. Esimerkiksi Elefanttimiehen (1980) ja 1984:n (1984) pääroolista tunnettu John Hurt näytteli taikasauvakauppias Ollivanderia.
Hyytävän, mutta lopulta ”hyvisten” puolella olleen taikajuomaprofessori Severus Kalkaroksen rooliin saatiin roiston rooleilla maineeseen noussut Alan Rickman. Monty Python-koomikkoryhmästä tuttu John Cleese esitti Melkein päätön Nick-nimistä kummitusta.
Valmiiksi kuuluisien näyttelijöiden maineelle Potter teki hyvää, mutta etenkin monet lapsinäyttelijät Potter-elokuvasarja nosti hetkessä maailmanmaineeseen ja tarjosi näille urat kovan luokan tuotannoissa. Radcliffen rinnalla keskeisimmissä rooleissa nähtiin Harryn ystävinä Ron Weasleyna ja Hermione Grangerina Rupert Grint sekä Emma Watson. Etenkin Watsonin suoritus sai kiitosta heti ensimmäisessä elokuvassa.
Radcliffe, Grint ja Watson ovat jatkaneet näyttelemistä. Watson on toiminut myös mallina ja hän on yhteiskunnallinen aktivisti.
Muita tunnetuiksi nousseita Potter-lapsitähtiä elokuvassa olivat kiusaaja Draco Malfoyta näytellyt Tom Felton, Harryn ottoperheen poikaa, öykkärimäistä Dudleyta näytellyt Harry Melling, Ronin pikkusiskon Ginnyn roolissa nähty Bonnie Wright ja kiusattua Neville Longbottomia esittänyt Matthew Lewis.
Potter-kirjoja ilmestyi lopulta seitsemän ja elokuvia kahdeksan. Viimeinen teos jaettiin kahdeksi elokuvaksi, mutta muutoin elokuvat etenivät kirjasarjan mukaisesti. Viimeinen kirja ilmestyi vuonna 2007 ja viimeinen elokuva vuonna 2011, molemmat kymmenen vuotta ensimmäisten jälkeen.
Potter-maailman ympärille on kehitelty paljon muutakin. Rowling on itse kirjoittanut useamman maailmaan sijoittuvan teoksen, jotka eivät kuitenkaan ole osa varsinaista Potter-sarjaa. Maailman eläimiä ja hirviöitä luetteloimaan tehty Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-teos on kirvoittanut kaksi juonellista elokuvaakin, ja lisääkin suunnitellaan.
Pelimaailmaankin Potter tuli voimalla. Moni 2000-luvun alun lapsi muistaa esimerkiksi sellaiset hassuudet viisasten kivi-tietokonepelistä kuin sen, kuinka Harry Potteria neuvottiin, että ”kävele kirjahyllyä päin, äläkä pysähdy, niin lähdet kiipeämään” tai Tylypahkan velhokoulun käytäviltä löytyneen Marilynin, joka kehui innostuneesti koppakuoriaiskokoelmaansa.
Potter-kirjojen suomennoksista vastannutta Jaana Kapari-Jattaa on kehuttu suorastaan sanataiteilijaksi. Hänen kynästään ovat lähtöisin sellaiset Potter-termien suomennokset kuin Tylypahka, Rohkelikko, Puuskupuh, Korpinkynsi ja Luihuinen tai vaikkapa Kalkaros- ja Orave-nimet. Hän on kirjoittanut suomennostyöstään myös Pollomuhku ja Posityyhtynen-teoksen. Suomenkielisten teosten kansitaiteesta vastaa kuvittaja, graafinen suunnittelija Mika Launis.
Potterin ympärille on kehittynyt myös monipuolinen fanifiktion kulttuuri.