Elokapinan osoitti mieltään Atrian broileritehtaalla – Poliisi keskeytti
Poliisi sanoo keskeyttäneensä aktivistiryhmä Elokapinan mielenosoituksen Atrian broileritehtaalla Seinäjoella.
Elokapina kertoi aiemmin tiedotteessa pysäyttäneensä rekan Atrian tehtaalla. Mielenosoituksen tarkoituksena on vaatia Suomen hallitukselta, että broilerien tehotuotanto ajetaan hallitusti alas ja Suomi siirtyy asteittain kasvipohjaiseen ruoantuotantoon.
– On käsittämätöntä, miten broilerinkulutus vain lisääntyy, vaikka tiedetään tehoeläintuotannon epäeettisyydestä, terveyshaitoista ja vaikutuksista ympäristöön, ryhmän mediayhteyshenkilö Erika Ojanperä sanoi tiedotteessa.
Poliisin mukaan noin 50 ihmisen joukko esti liikenteen kulkemisen tehdasalueelta. Kun mielenosoittajat eivät olleet suostuneet siirtämään mielenosoitustaan, poliisi oli määrännyt kokoontumisen päättymään. Osa mielenosoittajista ei ole noudattanut poliisin poistumiskäskyä.
Poliisi on aloittanut mielenosoittajien siirtämisen pois alueelta ja tekee kiinniottoja. Heitä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan.