Elisenvaarassa kuoli vartissa järkyttävä määrä siviilejä 80 vuotta sitten – Tapauksesta vaiettiin vuosikymmeniksi

Suomessa elettiin tasan 80 vuotta sitten kaoottista aikaa. Neuvostoliitto oli aloittanut suurhyökkäyksensä 9. kesäkuuta 1944 ja suomalaiset perääntyivät vauhdilla kohti länttä.

Puna-armeijan joukot lähestyivät vauhdilla jo Viipuria.

Suomalaisia ja saksalaisia sotilaita siirrettiin Itä-Karjalasta sodan polttopisteeseen, Karjalankannaksen rintamille. Samaan aikaan Karjalankannaksella asuvia siviilejä jouduttiin evakuoimaan kiireellä sisemmälle Suomeen.

Junaliikenne kävi siis molempiin suuntiin: miehiä vietiin itään, naisia, lapsia ja vanhuksia länteen.

Sitten tapahtui se pahin. Neuvostoliiton pommikoneet ilmaantuivat Kurkijoen Elisenvaaran aseman yläpuolelle juuri silloin, kun asema oli mustanaan väkeä.

Elisenvaara oli raideliikenteen tärkeä risteysasema. Neuvostoliitto halusi pommituksilla häiritä sotilaiden kuljetuksia kohti rintamaa.

Pommitushetkellä 20. kesäkuuta 1944 Elisenvaaran asemalla oli kymmenen junaa. Arvioiden mukaan paikalla oli noin tuhat ihmistä.

Ilmahälytystä ei ehditty antaa. Pommikoneet saivat tehdä tuhojaan rauhassa, sillä Elisenvaarassa ei ollut ilmapuolustusta siitäkään huolimatta, että kyse oli tärkeästä risteyskohdasta ja paikkakuntaa oli pommitettu usein.

Kaikki kesti vain noin vartin.

Ensimmäiset koneet jylisivät Elisenvaaran asemanseudun ylle kello 12.30 maissa. Suunnilleen varttia vaille yksi se oli ohi.

Neuvostoliitto hyökkäsi noin 80 koneen voimin. Pommitukset tapahtuivat kolmessa aallossa. Viimeisin aalto oli tuhoisin, sillä sen tapahtuessa alkujärkytyksestä tointuneet ihmiset olivat juuri ryntäämässä ratapihalta kohti metsää tarkoituksenaan suojautua.

Elisenvaarassa kuoli tuon varttitunnin aikana 150 nimeltä tunnistettua ihmistä. Yli 200 loukkaantui. Suurin osa uhreista oli siviilejä: naisia, lapsia ja vanhuksia.

Kuolleita oli luultavasti paljon enemmänkin, sillä kaikkien menehtyneiden henkilöllisyyttä ei tiedetty.

Moni lapsi jäi Elisenvaarassa orvoksi. Yksi tunnetuimpia tapauksia on pieni tyttö, joka menetti pommituksissa sekä äitinsä että kaksi sisarustaan. Hänen isänsä oli kuollut aiemmin rintamalla.

Elisenvaaran tapahtumien kohtalokkuutta lisäsi se, että merkittävä suomalaiskaupunki Viipuri menetettiin samana päivänä Neuvostoliitolle lähes ilman taistelua.

Suomalaiset lehdet eivät kertoneet kesäkuussa 1944 Elisenvaaran kauhuista mitään. Hiljaa tiedotusvälineet olivat myös edellisenä päivänä tapahtuneesta Simolan pommituksesta, jossa niin ikään menehtyi noin 150 ihmistä.

Päämaja halusi välttää yleisen järkytyksen ja kauhun leviämistä. Pommituksista ei saanut kertoa muille kuin uhrien lähiomaisille.

Hiljaa Elisenvaaran tapahtumista oltiin myöhemminkin. Valvontakomission ja YYA-sopimuksen vuosina pelättiin, että aihe olisi liian herkkä nostettavaksi esiin. Tapauksesta vaiettiin vuosikymmeniä.

Kunnolla asiasta puhuttiin vasta 1990-luvulla, kun Neuvostoliitto romahti. Pitkien vaikenemisen vuosien takia moni suomalainen ei kuitenkaan ole kuullut Elisenvaaran tai Simolan pommituksista mitään.