Elinsiirtokirurgian neuvostoliittolainen pioneeri Vladimir Demihov loi uransa aikana satoja kaksipäisiä koiria
Moskovalaisella Vagankovon hautausmaalla on hauta, jonka kiveen on kaiverrettu ylevä teksti: ”Kokeissani yritin tehdä kaiken ihmisen hyväksi.”
Haudassa lepää Vladimir Demihov, vuosina 1916–1998 elänyt tiedemies ja elinsiirtokirurgian pioneeri.
Demihovin suuri haave oli suorittaa onnistunut sydämensiirto ihmiseltä toiselle. Se ei koskaan toteutunut, vaan unelmaansa tavoitellessaan hän tuli päinvastoin kylväneeksi runsaasti kuolemaa.
Demihov harjoitteli elinsiirtoja lähinnä koirilla. Vähentääkseen ommeltavien verissuonten määrää hän siirsi yleensä koirasta toiseen pelkän sydämen sijaan koko ylävartalon.
Demihov tuli siis uransa aikana luoneeksi satoja, ellei jopa tuhansia kaksipäisiä koiria. Suurin osa niistä kuoli leikkauksen aikana tai pian sen jälkeen.
Helsinkiläinen taiteen tohtori ja tutkimusetiikan erityisasiantuntija Iina Kohonen kertoo Demihovin elämästä ja urasta kesäkuussa ilmestyneessä kirjassaan Kaksipäinen koira ja muita eläimiä Neuvostoliiton tieteessä.
Kohonen törmäsi Demihoviin ja tämän koiriin ensimmäisen kerran 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kerätessään aineistoa Neuvostoliiton avaruusohjelmaa koskevaa väitöskirjaansa varten.
Kohonen vietti pitkiä päiviä arkistoissa selaten vanhoja neuvostoliittolaisia kuvalehtiä. Kun hän vilkaisi ensimmäisen kerran Ogonjok-lehden joulukuun 1954 numeroon painettua kuvaa, hänestä näytti, että siinä oli kaksi koiraa, ehkä emo ja pentu.
Koirat makasivat sängyllä ja latkivat maitoa kumpikin omalta lautaseltaan. Niiden asento vaikutti kuitenkin oudolta. Isompi joi hankalasti kyljellään, ja pienempi kurotti kohti omaa vatiaan tassut isomman kasvoilla.
Hetken kuvaa tuijotettuaan Kohonen tajusi, ettei koiria ollutkaan kahta, vaan yksi. Yksi koira, jolla oli kaksi päätä.
Kohonen luki lehdestä, ettei koira ollut syntynyt kaksipäisenä, vaan se oli kirurgi Vladimir Demihovin luomus. Artikkelin mukaan koirakoe oli osa Demihovin väsymätöntä tutkimustyötä, jonka tavoitteena oli ihmisen eliniän pidentäminen.
Kuva kaksipäisestä koirasta ei liittynyt Kohosen väitöskirjan aiheeseen, ja se unohtui häneltä vuosiksi. Työssään Tutkimuseettisen neuvottelukunnan erityisasiantuntijana hän oli kuitenkin jatkuvasti tekemisissä tieteen etiikan kanssa.
Siihenhän kaksipäinen koirakin lopulta liittyi: tieteen tekemiseen eettisyyteen. Nykyajasta käsin arvioituina Demihovin kokeet tuntuvat käsittämättömältä ja tarpeettomalta julmuudelta.
Toisaalta esimerkiksi penisilliiniä, elinsiirtoja tai insuliinia ei olisi olemassa ilman eläinkokeita.
– Jokaiseen elämän pelastavaan tieteelliseen löytöön on sisäänrakennettu myös kärsimystä, Kohonen toteaa.
Kohonen palasi Demihoviin ja tämän koiriin jäätyään työstään tutkimusvapaalle helmikuussa 2022. Hänen tarkoituksenaan oli matkustaa Venäjälle penkomaan arkistoja ja tekemään haastatteluita.
Pian kuitenkin osoittautui, ettei suunnitellusta matkasta tulisi mitään. Kohonen joutui myös pettymyksekseen toteamaan, että Venäjä oli sulkenut länsimaisilta tutkijoilta sellaisia sähköisiä aineistoja, joihin heillä oli aiemmin ollut pääsy.
Hän joutui siis tukeutumaan tutkimuksessaan alkuperäisiä suunnitelmiaan suppeampiin aineistoihin. Lisäksi hän huomasi, että lähteissä kiersi paljon virheellistä tietoa Demihovista.
Niissä kerrottiin esimerkiksi, että Demihov olisi joskus tehnyt avosydänleikkauksen miehelle pelkällä paikallispuudutuksella. Kohosen mukaan väite ei voi missään tapauksessa pitää paikkaansa.
– Hän oli koulutukseltaan biologi, ei lääkäri, eikä edes Neuvostoliitossa olisi päästetty biologia leikkaamaan eläviä ihmisiä.
Vladimir Demihov syntyi vuonna 1916 Volgogradin alueella. Hän sai aluksi mekaanikon koulutuksen traktoritehtaalla.
Vuonna 1934 Demihov aloitti eläinfysiologian opinnot Voronezin yliopistossa. Jo neljän vuoden kuluttua hänen kerrotaan rakentaneen laitteen, jota pidetään maailman ensimmäisenä keinotekoisena sydämenä. Sitä käytettiin kokeessa, jossa koiran oma sydän pysäytettiin ja korvattiin Demihovin keksinnöllä.
Toisen maailmansodan aikana Demihov työskenteli patologina. Koska hänellä ei ollut lääkärin koulutusta, hän ei päässyt sotaoloissakaan pelastamaan ihmishenkiä, vaan joutui toimimaan ruumiiden parissa.
Kohonen uskoo, että Demihovin kokemukset rintamalla vaikuttivat suuresti hänen myöhempään uraansa. Halusta voittaa kuolema tuli hänen elämänsä tärkein päämäärä.
Kohonen huomauttaa, että kiinnostus kuolemanjälkeistä elämää kohtaan eli muutenkin vahvana Neuvostoliitossa. Koska uskonto ei sitä mahdollisuutta enää tarjonnut, siihen yritettiin pyrkiä tieteen keinoin.
Marxismi-leninismin perusteissakin ilmoitettiin, että tulevaisuudessa olisi mahdollista esimerkiksi ”pidentää ihmisen ikää keskimäärin 150–200 vuoteen” ja ”oppia saamaan ihminen jälleen henkiin sattuman aiheuttaessa ennenaikaisen kuoleman”.
Sotien jälkeen Demihov siis jatkoi kokeitaan. Hän siirsi koirasta toiseen kaikkia mahdollisia elimiä: sydämiä, keuhkoja, munuaisia, maksoja.
Demihovin tekemistä leikkauksista uutisoitiin neuvostoliittolaisissa lehdissä, minkä jälkeen myös ulkomainen media kiinnostui hänestä. Demihovista tuli kansainvälinen kuuluisuus. Hän vastaanotti vieraita laboratorioonsa ja vieraili jopa itsekin Länsi-Saksassa.
Keväällä 1959 Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja pääsi tapaamaan Demihovia ja yhtä tämän koirista. Toimittajan mukaan saksanpaimenkoira Piratille oli siirretty toinen pää, ”pieni luppakorvainen karvapallo, jota tekisi mieli syleillä”.
Suomen Kuvalehti pääsi puolestaan seuraamaan leikkausta, jossa Demihov siirsi paimenkoiralle koiranpennun pään. Lehden mukaan paimenkoira heräsi nukutuksesta seuraavana päivänä ja ”murisi tyytymättömänä havaitessaan odottamattoman naapurin”.
Pian paimenkoira ja pentu olivat lehden mukaan kuitenkin jo ystävykset.
– Paimenkoira ei tunne oloaan kaksipäisyytensä vuoksi huonommaksi. Se juo maitoa, käyttäytyy ilkikurisesti, puraisee ja leikkii pennun tavoin. Sen kaulalla oleva pennun pää ei jää jälkeen isäntäkoiran päästä: sekin juo maitoa, siristää silmiään voimakkaan valon vuoksi ja ojentaa päätään Demihovin tullessa luokse, jotta tämä silittäisi sitä, Suomen Kuvalehti kirjoitti.
Lehdissä raportoitiin tietenkin vain sellaisista leikkauksista, joissa koirat jäivät henkiin. Saksanpaimenkoira Griška onnistui elämään kaksipäisenä lähes viiden kuukauden ajan, mutta suurin osa eläimistä menehtyi joko leikkauksen aikana tai hyvin pian sen jälkeen.
Nykyään ymmärretään syy epäonnistumisiin: koirat kuolivat hyljintäreaktioon. 1960-luvulla tutkijat alkoivat jo pikkuhiljaa ymmärtää immuunipuolustusta, mutta Kohosen mukaan Demihov vastusti ajatusta jääräpäisesti.
Hän ajatteli, että ongelma olisi ratkaistavissa taitavan kirurgian keinoin. Niinpä Demihov jäi auttamatta jälkeen kollegoistaan, jotka oppivat säätelemään immuunipuolustusta lääkkeillä siten, ettei keho hylkinytkään siihen siirrettyä elintä.
Kiinnostus Demihovia kohtaan hiipui. Vuonna 1996, kun presidentti Boris Jeltsinin ohitusleikkaukseen osallistunut yhdysvaltalainen sydänkirurgi Michael DeBakey pyysi saada tavata ”kuuluisan professori Demihovin”, kukaan Moskovassa ei tiennyt, ketä hän tarkoitti.
Koirien käyttäminen eläinkokeisiin ei Kohosen mukaan ollut Neuvostoliitossa harvinaista. Irtokoiria pyydystettiin kaduilta tutkimustarkoituksiin, ja armeija kasvatti koiria erilaisia kokeita varten.
Kohosen mukaan marxilaisuus ei ollut ohjelmallisesti eläinvastaista, mutta jaotteli elolliset olennot yhteiskunnalle hyödyllisiin ja hyödyttömiin. Kommunistisessa manifestissa eläinsuojeluyhdistysten jäsenet nimettiin yhdeksi nurkkakuntaisten porvarien ryhmäksi.
– Vallankumouksen jälkeen tämä näkyi esimerkiksi niin, että kaikki eläinsuojeluun viittaava lainsäädäntö kumottiin ja eläinsuojeluyhdistykset lakkautettiin, Kohonen kertoo.
Kuten hyvin tiedetään, Neuvostoliitto käytti koiria myös avaruusohjelmassaan. Nekin olivat koe-eläimiä, vaikka julkisuudessa joistakin niistä tehtiin kansallissankareita ja supertähtiä.
Kohosen mukaan kaksipäisten koirien aika päättyi Neuvostoliitossa elokuussa 1977, kun voimaan tuli asetus, jolla säädeltiin koe-eläinten käyttöä ja käsittelyä. Se oli sisällöltään hyvin samansuuntainen kuin eläinsuojelulainsäädäntö muuallakin Euroopassa.
Asetus kuitenkin lakkautettiin kesäkuussa 2020 osana laajaa lainsäädännön muutosta. Nyt Venäjällä ollaan jälleen tilanteessa, jossa mikään lainsäädäntö ei suojaa tutkimustarkoituksiin käytettäviä eläimiä.
Iina Kohonen: Kaksipäinen koira ja muita eläimiä Neuvostoliiton tieteessä. Tammi, 283 s.