Elinkeinoministeri Lintilä: ”Tarvitsemme lisää rohkeita maahanmuuttajayrittäjiä, sillä he tuovat kasvua Suomelle”

Yrittäjyys

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) peräänkuuluttaa määrätietoisia toimia maahanmuuttajayrittäjyyden hyväksi.

Lintilä tapasi maanantaina maahanmuuttajayrittäjiä Helsingin uudessa kauppakeskuksessa Triplassa.

– Suomessa on 10 000 maahanmuuttajayrittäjää, jotka työllistävät 30 000 henkilöä ja tekevät liikevaihtoa noin 3,5 miljardia euroa. Tarvitsemme lisää rohkeita maahanmuuttajayrittäjiä, sillä he tuovat kasvua Suomelle, Lintilä linjaa.

Lintilän mukaan hallituksen toimet yrittäjyyden hyväksi hyödyttävät myös maahanmuuttajayrittäjiä.

Lintilä kaipaa silti lisää viranomaistukea, jotta esimerkiksi yrittäjäksi ryhtyminen olisi vaivattomampaa.

– Hallitus jatkaa Sipilän hallituksen määrätietoista työtä yrittäjän eteen. Yrittäjän verotusta ei kiristetä, sukupolven- ja omistajanvaihdoksia helpotetaan ja kasvuyrityksiä tuetaan, hän muistuttaa.

Ministerin mukaan jatkossa tarvittaisiin enemmän mutkattomuutta muun muassa yritysneuvontaan ja verotoimiston kanssa asiointiin.

– Asiointi on usein kantasuomalaisellekin monimutkaista, joten voi vain kuvitella, miten vaikealta se näyttäytyy maahanmuuttajataustaiselle yrittäjälle, Lintilä sanoo.

Joulukuussa valtiovarainministerin paikalta elinkeinoministeriksi siirtynyt Lintilä huomauttaa myös, että maahanmuuttajayrittäjät täydentävät alueiden palveluja.

– Alueiden elinvoiman hyväksi tehtävä työ on yhtä arvokasta riippumatta siitä, mistä taustasta tulet, Mika Lintilä summaa.