"Ei mitään muuta kuin lisää sotkua" – Harkimo sätti kokoomuksen sote-saamattomuudesta
Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo arvostelee pääministeripuolue kokoomusta kovin sanoin saamattomuudesta sote-ongelmien edessä.
– Kokoomus on puhunut soten korjaussarjasta, mutta mitä se on saanut kohta kahden vuoden aikana aikaiseksi? Ei mitään muuta kuin lisää sotkua. Tässä uudistuksessa pelataan vain poliittista peliä ja leikitään ihmisten terveydellä, Harkimo katsoi eduskunnan keskustelussa keskustan ja Liike Nytin sote-välikysymyksestä.
Harkimo piti uskomattomana, että ministerit eivät vieläkään kykene laaja-alaiseen ajatteluun kustannusten syntymisestä.
– Katsotaan vain paljonko hyvinvointialueet saavat valtiolta rahaa. Tehdään paljon toimenpiteitä, mitkä siirtävät valtavia kuluja sote-siilon ulkopuolelle, mutta julkinen talous ei parane millään tavoin.
Harkimo piti käsittämättömänä, että samalla kun hoitajista on pulaa, satoja heistä on yt-neuvotteluiden kohteena.
– Hyvällä perusteella voi kysyä, kuka tätä koko kuviota oikein johtaa? Ministerit syyttelevät edellistä hallitusta, vaikka tätä ovat kaikki vanhat puolueet olleet rakentamassa. Onko oikeasti niin, että valtiovarainministeriön virkamiehet ovat tässä parhaita asiantuntijoita kuten nyt näyttää?
Harkimon mukaan suomalaisten terveyden kustannuksella tehdään käsittämätöntä korjausvelkaa. Hoitoon pääsyä pitää hänen mielestään parantaa eikä heikentää.
– Veronsa maksaneiden suomalaisten on voitava luottaa siihen, että saa hoitoa tai hoivaa, kun tarve on. Siihen on oikeasti voitava luottaa, hän painotti.