Eduskunnan syyskausi alkaa – kaksi riviministeriä saa varautua opposition kovaan pommitukseen
Päivänpolitiikan päänäyttämöllä eduskunnassa on tiistaina alkavan syysistuntokauden aikana odotettavissa pitkin matkaa jännitteisiä ja kitkeriä yhteenottoja hallitusrintaman ja opposition välillä.
Välikysymyksiä syydettiin jo kevätkaudella hallituksen vastattavaksi kuin liukuhihnalta, ja ensi kevään alue- ja kuntavaalien lähestyminen merkinnee sitä, että tahti vain kiihtyy
Kuumin peruna on hyvinvointialueiden kriisi, jonka edessä hallitus näyttää neuvottomalta. Oppositiossa nähdään oikeistohallituksen jopa pahentavan soten ongelmia ideologisin julkisia palveluja nakertavin päätöksin, kuten yksityisen hoidon Kela-korvausten nostolla.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) lisäksi opposition myllytystä voivat odottaa ministereistä ainakin työministeri Arto Satonen (kok.), sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.).
Satonen saa opposition kimppuunsa sekä lyttyyn haukutusta kolmen kuukauden maastapoistumissäännöksestä työttömäksi jääneille ulkomaisille työntekijöille sekä työmarkkinamallin muuttamisesta vientialavetoisemmaksi. Näissä kysymyksissä myös porvarillinen pääoppositiopuolue keskusta on asettunut hallituksen linjaa vastaan.
Oppositio ei aio hellittää otettaan myöskään sosiaali- ja terveysministeri Juusosta, jonka osaamiseen sote-ongelmien ratkaisemisessa sillä ei ole luottoa.
Syksyllä tuleva esitys sairaaloiden ja päivystysten kansallisesta kokonaisuudesta ja erikoissairaanhoidon työnjaosta on tulikuumaa tavaraa, varsinkin jos hallitus ei luovu aikeestaan lakkauttaa yöpäivystys Kouvolan seudulta.
Lukuisten kipeiden ja kansalaisten toimeentuloon suoraan iskevien leikkauspäätösten realisoituminen pitää poliittista tulta kamiinassa ja peruslämpöä yllä niinäkin viikkoina, joina hallitukselta ei kiistanalaisia esityksiä eduskuntaan tule.
Muuten eduskunnan syksyä hallitsee tuttuun tapaan joulunaluspäiviin asti valtion ensi vuoden talousarvion käsittely.
Eduskunta saa tällä viikolla valmistuvan hallituksen budjettiesityksen lähetekeskusteluun tiistaina 24. syyskuuta ja jatkaa sitä koko viikon. Vuoden kolmas lisäbudjetti annetaan eduskunnalle 10. lokakuuta.
Kansalaisaloitteiden sarjan aloittaa jo tämän viikon torstaina aloite eutanasian laillistamisesta. Lokakuussa hallitukselta on tulossa myös kulttuuripoliittinen selonteko ja myöhemmin syksyllä puolustusselonteko.
Puolustusselonteko ohjaa Suomen puolustuksen kehittämistä Nato-jäsenyyden puitteissa noin 10 vuoden aikajänteellä.