Digipostipakko vaarantaa kansalaisten oikeusturvan, sanoo keskustakolmikko
Keskustan kansanedustajat Petri Honkonen, Hanna Räsänen ja Mika Riipi eivät hyväksy hallituksen ajamaa muutosta, jossa koteihin jaettavat viranomaiskirjeet jaettaisiin jatkossa digitaaliseen postilaatikkoon.
Eduskunta hyväksyi muutosta koskevat lait keskiviikkona. Keskustan kansanedustajat äänestivät esitystä vastaan.
Keskustakolmikon mukaan lähtökohta palveluiden digitalisoimiseksi on sinänsä kannatettava. Hallituksen tavalla tehtynä muutos kuitenkin vaarantaisi kansalaisten oikeusturvan, lisäisi eriarvoisuutta ja heikentäisi luottamusta julkiseen hallintoon, he summaavat.
– Vaikka henkilö olisi kieltäytynyt digitaalisesta postilaatikosta, avautuisi se hänen tietämättään automaattisesti uudelleen viimeistään vuoden kuluttua tai jos henkilö ennen sitä kirjautuu johonkin julkisen hallinnon digitaaliseen palveluun, Honkonen sanoo tiedotteessa.
– Vastuun painopiste siirtyisi viranomaiselta kansalaiselle, hän lisää.
Räsäsen mukaan epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin joutuisivat erityisesti ikäihmiset, heikossa asemassa olevat ja he, joilla ei ole toimivaa nettiyhteyttä tai laitteita.
– Tästä koituisi riski, että asiakkaan tietämättä hän on voinut saada digitaaliseen postilaatikkoonsa esimerkiksi etuisuuksiinsa ja oikeuksiinsa liittyvää viranomaispostia sekä sairaalalaskuja, maksumuistutuksia ja niistä johtuvia kirjeitä ulosotolta, Räsänen sanoo.
Hänen mukaansa uusi laki ei myöskään mahdollista toisen puolesta asiointia.
Riipin mukaan kyse on hallituksen hätäisesti valmistelemasta ”digitaalisesta pakkopaidasta”, jossa taloudellisia säästöjä ajetaan kansalaisten oikeuksien kustannuksella seurauksista piittaamatta.
– Kaikki ihmisten oikeusturvan kannalta esittämämme parannukset hylättiin sillä verukkeella, että sitä ei ole hallitusohjelmassa, asiasta ei ole käynnissä selvitystä tai se maksaisi, Riipi ihmettelee.