Astetta alemmas -kampanja toimii erittäin hyvin, ministeri Lintilä kiittelee – "Kansalaiset voivat luottaa siihen, että sähköä on"
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kiittelee suomalaisia siitä, että talven tilannekuvassa sähkön kulutusta arvioiva käyrä osoittaa alaspäin.
– On suurimpien kiitoksien aika. Astetta alemmas -kampanja on toiminut erittäin hyvin kaikilla sektoreilla, kotitalouksissa, yrityksissä ja julkisella sektorilla, Lintilä sanoi, kun työ- ja elinkeinoministeriö tarjosi Youtube-kanavallaan kansalaisille tietoa sähköasioista.
– Tällä on suurin merkitys siihen, kuinka me tulemme ratkaisemaan saatavuuden ja hinnan kehitystä, Lintilä sanoo.
Kotitalouksissa sähköä säästetään jo yli 10 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Lintilä kuitenkin muistuttaa, että Suomi on muutenkin jatkuvasti siinä tilanteessa, että sähkön kulutusta on enemmän kuin tuotantoa, sillä omavaraisuutta sähkön suhteen ei vielä ole.
– Eli ei tule ylidramatisoida tätä tilannetta. Nyt on se ero, että Venäjältä tulevaa siirtoa ei ole. Keskeistä on, että kansalaiset voivat luottaa siihen, että sähköä on.
– Eli jokaisessa tuvassa lamppu palaa ja tupa lämpenee, ja myös teollisuudelle tulee sähköä, Lintilä vakuuttaa.