Applen myynti kasvoi ensi kertaa vuoteen ja loka-joulukuun tulos ylitti odotukset
Laitevalmistaja Applen myynti oli koholla ensi kertaa useaan vuosineljännekseen ja yhtiön loka-joulukuun tulos ylitti markkinaodotukset, selviää yhtiön tuoreimmasta tulosjulkistuksesta.
Yhtiön liikevoitto oli 33,9 miljardia dollaria. Tulos oli kasvanut 13 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Applen liikevaihto puolestaan kasvoi kaksi prosenttia vuoden takaisesta ja oli nyt 119,6 miljardia dollaria.
Yhtiön myynti oli ennen tuoreinta vuosineljännestä laskenut neljällä peräkkäisellä vuosineljänneksellä eli kokonaisen vuoden ajan.
Applen toimitusjohtajan Tim Cookin mukaan liikevaihdon kasvua kirittivät iPhone-myynti sekä kaikkien aikojen liikevaihtoennätys palveluiden osa-alueella. Yhtiön älypuhelinten osalta myynti oli loka-joulukuussa 69,7 miljardia dollaria ja oli jokseenkin koholla vuoden takaisesta.
Aasian markkinoihin liittyvät huolet kuitenkin vesittivät jokseenkin uutisia. Vaikka tilanne on muuten kohentunut aiemmasta, loka-joulukuussa myynti oli kuitenkin laskussa Kiinassa, Hongkongissa sekä Taiwanissa.
Markkinatutkimusyhtiö Counterpoint julkaisi torstaina dataa, jonka mukaan Applen osuus älypuhelinmarkkinoista saavutti loka-joulukuussa korkeimman tasonsa sitten vuoden 2020 loppupuolen.
Tämä johtui suurelta osin toipumisesta aiemmista koronapandemiaan liittyneistä tehtaiden seisokeista, jotka olivat aiheuttaneet tuotantohäiriöitä.
Counterpoint tähdensi lisäksi, että vuoden viimeiset kuukaudet ovat tyypillisesti vahvaa aikaa Applelle, kun joulunpyhien kysyntä vauhdittaa yhtiön älypuhelinkauppaa.
Sijoittajat odottavat seuraavaksi, miten Applen Vision Pro -virtuaalilasit käyvät kaupaksi. Vision Pro on määrä julkaista Yhdysvalloissa tänään perjantaina.
Applen osakkeiden arvo oli jälkikaupassa yli kolmen prosentin laskussa Suomen aikaa varhain perjantaina.