Analyysi: Aseet palasivat Euroopan kaduille

Vuosi sitten Eurooppa vavahti järkytyksestä.

Rynnäkkökiväärein ja pommiliivein varustautuneet terroristit hyökkäsivät Pariisissa kahviloihin, jalkapallostadionin sisäänkäynnille ja konserttisaliin kesken tavallisen perjantai-illan. 130 ihmistä kuoli.

Järkytys ei jäänyt siihen.

Tuli maaliskuu ja Bryssel. Tuli heinäkuu ja Nizza. Tulivat Saksan monet uhriluvultaan pienemmiksi jääneet iskut. Kaikki alle vuoden sisällä.

Toistuvat terroriteot ovat jättäneet Eurooppaan jälkensä. Turvallisuuden tunne on rapissut, aseet kädessä partioivista sotilaista on tullut uusi normaali lentokentillä ja suurkaupunkien julkisilla paikoilla.

Pahinta on pelko siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Uhka on koko ajan akuutti. Viimeksi lokakuussa Saksan poliisi pidätti miehen, jonka kerrottiin valmistelleen tuhoisaa terrori-iskua.

Jälkensä iskut jättivät myös myllerrysten keskellä keikkuvaan eurooppalaiseen politiikkaan. Siitä on puhuttu paljon.

Kiihkeät äänenpainot ovat koventuneet, pelkoa ei ole jätetty hyödyntämättä poliittisten päämäärien edistämisessä.

Se on näkynyt EU:n maahanmuuttopolitiikassa ja oikeistopopulististen puolueiden menestyksessä niin Itä-Euroopassa kuin Saksassakin.

Se tulee näkymään myös ensi kevään Ranskan presidentinvaaleissa, joissa äärioikeistolaisen puolueen puheenjohtajalla Marine Le Penillä on mahdollisuudet nousta vaalien toiselle kierrokselle.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola näkee Pariisin terrori-iskun vaikuttaneen myös Britannian brexit-äänestyksen tulokseen sekä Donald Trumpin menestykseen Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

Molemmissa kampanjoissa iskut maalattiin esimerkeiksi nykymaailman ongelmista.

Uusien iskujen uhka on yhä akuutti.

Lisääntyvät terroriteot eivät tarjoa Euroopalle helppoja ratkaisuja.

Iskujen jäljet johtavat äärijärjestö Isisiin. Pariisin ja Brysselin kohdalla selvemmin, Nizzan osalta löyhemmin.

Isisin joutuminen viime aikoina ahtaalle saattaa kiihdyttää järjestön tarvetta kostaa terrori-iskuilla Eurooppaan. Pitkällä aikavälillä valtaansa menettäneen järjestön iskuvoima heikkenee, mutta se ei välttämättä poista ongelmaa. Syntyihän Isiskin osaltaan heikentyneen al-Qaidan jättämään tyhjiöön.

Eurooppa ei kuitenkaan voi ummistaa silmiään siltä, että iskujen syyt piilevät myös vanhan maanosan sisällä. Iskujen tekijät olivat oman maan kansalaisia.

Syyrian kytköksistä huolimatta radikalisoituminen juontaa juureensa syrjäytyneisyyteen, ulkopuolisuuteen ja taloudellis-sosiaalisiin epäkohtiin. Ongelmiin, jotka osuvat silmiin kaikissa Euroopan suurissa kaupungeissa.

On kuitenkin huomattava, että kaiken järkytyksen ja erimielisyyden keskellä Eurooppa on kyennyt löytämään myös keskinäistä solidaarisuutta.

Ranskan presidentti Francois Hollande pyysi Pariisin tapahtumien jälkeen EU:n jäsenmailta apua vetoamalla Lissabonin sopimuksen turvatakuu-artiklaan.

Jäsenmaat reagoivat pyyntöön nopeasti. Suomi vastasi lähettämällä sotilaita YK-johtoiseen operaatioon Libanoniin.
Väkivallan uhka tiedostetaan entistä paremmin yhteiseksi. EU-maat tiukentavat tiedustelulainsäädäntöjään, Suomi muiden mukana.

Tiedustelun ja valvonnan lisääminen tarkoittaa kansalaisten vapauden rajoittamista. Se on välttämätöntä, mutta missä menevät rajat, kysyy moni.

Petrattavaa riittää myös eri maiden viranomaisten välisessä yhteistyössä.

Pariisin iskujen valmistelusta ennakkoon tihkuneet tiedonmuruset hukkuivat, kun viranomaiset eivät jakaneet niitä toisilleen. Brysselissä ne eivät liikkuneet edes eri kieliryhmiin jakautuneiden kaupungin poliisiosastojen kesken.

Ongelmaan on EU-tasolla herätty, mutta uudistukset etenevät hitaasti.

Kaikkia väkivallantekoja ei silti voida koskaan ennakoida. Iskuja tulee luultavasti lisää. Se on tosiasia, jota Eurooppa ei pääse pakoon.

Kun maailma muuttuu turvattomaksi, tekee mieli lyödä ikkunat kiinni ja käpertyä omaan koloonsa. Se ei kuitenkaan ole ratkaisu nykyisenlaisessa maailmassa, jossa ilmiöt ylittävät rajoja niin hyvässä kuin pahassakin.

Tärkeintä olisi puhua arvoista: siitä, mitä merkitsevät sellaiset käsitteet kuin demokratia, vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Halutaanko niiden takana seistä yhä, vaikka tuulisi kuinka kovaa?

Järkytyksen hetkellä ihminen vaatii kuitenkin helposti käytännön toimia. Arvot unohtuvat.