Alaskassa on annettu tsunamivaroitus voimakkaan maanjäristyksen vuoksi

Toistaiseksi järistyksen ei ole kerrottu aiheuttaneen henkilövahinkoja tai aineellisia vahinkoja.
Ulkomaat

Alaskan osavaltiossa Yhdysvalloissa on annettu tsunamivaroitus voimakkaan maanjäristyksen vuoksi.

–  Maanjäristyksen aiheuttamat vaaralliset tsunamiaallot rannikolla ovat mahdollisia seuraavien kolmen tunnin ajan, sanottiin Yhdysvaltain tsunamivaroitusjärjestelmän lausunnossa.

Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus (USGS) kertoo, että järistyksen voimakkuus oli 8,2.

Järistys tapahtui iltakymmenen jälkeen paikallista aikaa. Keskus kertoo mitanneensa kaikkiaan viisi jälkijäristystä, kun varsinaisesta järistyksestä oli kulunut puolitoista tuntia.

Geologian tutkimuskeskuksen mukaan maanjäristyksen keskus oli lähes 47 kilometrin syvyydessä, ja se sijaitsi vajaat sata kilometriä kaakkoon Perryvillen kaupungista Alaskan niemimaalla.

Toistaiseksi järistyksen ei ole kerrottu aiheuttaneen henkilövahinkoja tai aineellisia vahinkoja.

Perryvillestä on matkaa Alaskaan suurimpaan kaupunkiin Anchorageen noin 800 kilometriä.

Viime lokakuussa voimakkuudeltaan 7,5:n maanjäristys aiheutti tsunamiaaltoja Alaskan eteläisellä rannikolla, mutta silloin kukaan ei tiedettävästi loukkaantunut.